lauantai 6. joulukuuta 2014

Kukaan ei usko, minä päätin uskoa. Kaiken.

Edelleenkin minäNI täällä on eniten kiinostunut Tunki Kongista ilmiönä, enemmän kuin ihmisenä. Päihdeongelmaisen reppanan pöljäilyn seuraaminen tosiaan muuttui vähän tylsäksi. Sama kun nauhottaisi yhden jakson salkkareita ja pyörittäisi sitä joka päivä uusien pop cornien kera. Eihän se enää tee mitään uutta, jorinat ovat täysin samat sanasta sanaan vaikka kertojaksi vaihtuisi toinen Tukiainen. Sinäänsä tuo on mielenkiintoista, että yhdessä perheessä jopa fraasit tuntuvat kulkevan geeneissä.

Sain päähäni sellaisen hullunkurisen idean, että uskon KAIKEN mitä Tukiaiset sanovat. En siis tietenkään oikeasti usko, kun alle viikon ajanjaksoa tarkasteltaessa oltaisi siinä tilanteessa, että pitäisi puukottaa itseään saksilla naamaan, kun lähteestä tulee itsensä kanssa ristiriitainen lausunto. Mutta ajatuskokeena ajattelin uskoa kaiken mitä Tunkki suoltaa, niin ehkä sisälläni roihuava neetiviha vähän lauhtuisi ja pääsisin kosketuksiin sisäisen kateuteni kanssa. Kateushan on siis se nettivihan dark matter, joka puskee vihaajat vihaamaan ja Tunkilta koitetaan riistää jopa sen upeat muistot.

Ajattelin siis, että vaikka en ymmärrä mistä Tunkille voisi olla kateellinen - enkä usko, että kukaan on kateellinen -voisin Tukiaisten tietotoimiston aineistoon 100% uskomalla keksiä mihin he perustavat tämän päätelmän. Ehkä heillä on omista näkökulmistaan perusteltu syy uskoa siihen kateuteen. Eli mitäpä jos kyseessä onkin virhe mittalaitteistossa. Eli jos minä en tunnista roihuavasta nettivihastani johtuen näitä kateutta aiheuttavia asioita, niin väkisinkin pidän Tukiaisia hulluina. Ehkä minä olenkin se Tunkki, uskottelen itselleni, että en ole kateellinen ja vihan sumentamana kiistän sen ilmeisen totuuden ja peitän kateuteni ilkeilemällä Johannalle? Jospa kyse onkin siitä, että olen Tukiaisten kanssa eri mieltä kateutta aiheuttavista asioista? Minusta uudehko toyota parkkipaikalla ei aiheuta kateutta, mutta naapurin Esa voi olla asiasta totaalisesti eri mieltä ja kummatkin jossain mittakaavassa tai tilanteessa oikeassa.

Haasteelliseksi lähestyminen tietenkin muuttuu jo lähtökuopissaan ja ennustankin, että tarvitaan hyvin luovaa kirjanpitoa ja logiikan raiskaamista, että päästään muutamaa rivia pidemmälle. Lähtien jo siitä, että tämä kokeilu on tietenkin täysin mahdotonta ilman, että tosiaan pakottaa itsensä uskomaan mitä Tukiaiset sepustavat. Eli jos lähtökohta on kriittinen arvio todellusuudesta, tätä koetta ei voi suorittaa. Johtuen siitä, että Tukiasten taipumus puhua paskaa, on ilmeisen krooninen. Joku voisi sanoa, että eihän näistä julkkisten asioista ikinä voi totuutta tietää, kun lehdet ja media ja blaa blaa blaa. Jep jep, noin tosiaan voi sanoa, mutta kun ei tarvitse kaivaa mitään tutkismustuloksia aiheesta x ja argumentoida sitten tutkimusten meriiteillä.

Tässä tapauksessa Tukiaisilla on ennen näkemättömässä mittakaavassa ollut puhujakoroketta tyrkyllä, koroketta on käytetty ja musta on muuttunut valkoiseksi ja hetken päästä siniseksi parhaimillaan samassa lausessa. Musta voi toki olla myös valkoista, mutta se ei todellakaan voi olla mustaa JA valkoista. Joku voi todistaa, että 1+1 onkin kolme, mutta se ei kyllä voi todistaa, että 1+1 on 2 ja 3. Johanna ei voi samaan aikaa olla täysin normaalipainoinen, jonka ei tarvitse laihduttaa kiloakaan ja laihtua 12 kiloa iloiten siitä, että enää ei tarvitse laihtua kuin muutama kilo lisää, niin ollaan normaalipainoisia. Johanna ei voi väitää, että kaikki vaatteet mahtuu päälle ja sitten iloita, kun ne taas laihtumisen jälkeen mahtuu päälle. Näihin paradokseihin ei nyt siis kiinnitetä huomiota, nyt uskotaan vaikka vituttais rajusti.

No niin, eli tässä kohtaa nollataan kajuutta, unohdetaan se aavistuksen huono julkisuuskuva, spedeilyt, pahoinpitelyt, solvaaminen, kaikki se mistä Tunkki tunnetaan. Nyt mennään puhtaalta pöydältä suoraan glamourin kovaan ytimeen. Nautitaan Johanna Tukiainen juuri sillä reseptillä, millä Sollentunan kokkikoulusta on meille annettu.

Tarinan kai voisi aloittaa myös siitä paljon puhutusta "erittäin onnellisesta lapsuudesta", mutta kun sekä Markku, että Marja omissa kirjoituksissaan puhuvat "ihan tavallisesta", niin ehkä The Lapsuus otetaan sellaisena "joo, sekin oli ihan perus tyytyväinen kakara, jota ei akuutisti vituttanut" ja siirrytään siihen aikaan, kun Tunkki punnersi yksilönä kohti kuuluisuutta.

Laudaatturit näkönsä kustannuksella kirjoittanut Johanna lähtee maailmalle ylioppilaskunnan juonittelun jälkeen ilman laudaattureita, mutta kuitenkin ihan kivoilla kouluarvosanoilla. Tissit kuntoon, tukkajatketta peliin ja omalla rohkealla shoe kokoonpanolla suoraan viihteen mekkaan, Amerikkaan, eli Jenkkeihin.

Kotosuomeen jää esikoisrakkaus, todellinen rakkaus, avomies, nallekarhu, jämäkkä mies, joka tulee olemaan Johannan elämän suurin rakkaus. Tämä mies rakastaa Johanna, vaikka vaimoke luo uraa meren tuolla puolen. Tässä vaiheessa media ei vielä ole riistänyt laudaattureita rakkauselämästä, taivas on auki. On epäselvää mitä Jenkeissä on varsinaisesti tapahtunut uran kannalta, mutta jumalaisen kaunis Johanna kuitenkin kohtaa Udin. Udi on miljonääri, melanooman kanssa kärvistelevä juutalainen, jonka luonna Johanna kokee vaikka mitä. Ihanaa on, aurinko paistaa ja Johannan tyyli on löytänyt yleisön, joka arvostaa, ei tuomitse.

Erinäisten kiemuroiden jälkeen Jenkitkin käy ahtaaksi ja molemmat Tukiaiset palaavat Suomeen. Udi osoittautuu "arabi meiningin" mieheksi jopa siinä määrin, että Johanna on joutunut äärimilleen ärsytettynä leijonana puremaan henkistä ja fyysistä raiskaria kieleen.  Kotona kuitenkin onneksi odottaa edelleen se oma nallekarhu ja Johannan hetkellinen luisuminen rakkauden sivuraiteelle esinahattoman miehen viettelemänä, ei tätä liittoa ole rikkonut.

Ennen kuin edetään kohti varsin turbulenttia aikaa vuoden 2008 keväällä, vedetään alku pakettiin. Vuoden 2008 kevättä edeltävät tapahtumat ovat käsittääkseni sitä aikaa, josta pääsääntöisesti ollaan kateellisia. Sanoisin, että elämä ennen vuotta 2008 muodostaa rungon sille mystiselle "olen elänyt upeaa elämää" mantralle. Tuon jälkeenhän Johanna ei käsittääkseni ole tehnyt erityisiä urotekoja kansainvälisillä estraadeilla. Kaikki upeat matkat pitkin maailmaa on tehty ennen tuota taitekohtaa.

Olenko minä nyt kateellinen? Kehnottaako ihan totaalisesti, kun Johanna pääsi hienoihin asuntoihin, ihanien miesten kanssa? Tuntuuko, että Johanna sai jotain ansaitsemattaan? Niin, aluksi kai pitäisi kysyä mitä se Johanna edes sai? Siis, että kun tosiaan on matkusteltu pitkin maailmaa, asuttu satoja vuosia eri ihmisten asunnoissa, juotu viiniä, vietetty aikaa altaalla ja... niin, mistä minun nyt pitäisi siis olla kateellinen?  En keksi missä olosuhteissa haluaisin tuota kaikkea itselleni. Minua kai eniten ahdistaisi olla riippuvainen väkivaltaisen rakastajan mielenoikuista.

Vielä hullummaksi kateuden määrän arvioiminen muuttuu jos miettii mitä Johanna siitä luksuksesta joutui maksamaan. Edellisen linkin mukaan, Johanna itse kertoo seuraavaa:

"Tukiaisen mukaan vuonna 2005 alkanut seurustelusuhde oli alusta lähtien väkivaltainen. Mies sai kuitenkin kiedottua hänet pikkusormensa ympärille, sillä hänessä oli hurmaava puolensa ja Tukiaisen läheiset pitivät hänestä. 
- Ex-rakkaani oli hyvä puhumaan ja manipuloimaan ihmisiä, Tukiainen sanoo.
Ulkopuolisille välittynyt vaikutelma oli kaukana totuudesta. 
- Exäni ei koskaan lyönyt minua suoraan nyrkillä kasvoihin, mutta hän heitteli minua, ravisteli, repi tukasta, tukehdutti tyynyllä, sylki päälleni, kuristi, raiskasi ja uhkaili, Tukiainen kertoo Seiskalle. 
- Hän saattoi yhtäkkiä sanoa minulle parvekkeella, että hän pudottaa minut alas sieltä. Sitten mies alkoi nauraa, etten ole vuosien vankilatuomion arvoinen.
Tukiaisella oli samaan aikaan suhde toiseen mieheen, joka oli väkivaltaisen rakkaan vastakohta. 
- Väkivaltainen ex-mieheni puhui minut ympäri. Hän vakuutti minulle, ettei tämä toinen suhde ollut minulle hyväksi. Menin lankaan ja jouduin keskelle draamaa.
Nyt molemmat suhteet ovat historiaa. Apua selviytymiseen Tukiainen on saanut läheisten lisäksi psykologilta ja masennuslääkkeistä."

Toki voin myöntää, että en varmaankaan edes voisi saada tai olisi voinut saada, mutta se ei harmita, kun en edes haluaisi. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi. Pitäisikö minun olla kateellinen siitä, että Johanna ilmeisesti halusi ja sai? Ei kai kateus niin toimi, että ollaan periaatteen vuoksi kateellisia? Tuolla logiikalla voisin olla kateellinen myös siitä, että joku syö päivittäin kilon paskaa. Siis jos paska maistuu, niin minua korventaa, kun toisella on kivaa ja saa tehdä sitä mistä nauttii. Eikö kateus toimi niin, että tunnistetaan jonkun toisen saaneen sellaista, mitä itse haluaa? Kuka haluaa asua jonkun toisen kustannuksella, jonkun toisen asunnoissa ja käteen jäi vain muistoja ja kaupan päälle tultiin raiskatuksi sekä henkisesti, että fyysisestikin.

No mutta ne vaatteet, sadat parit kenkiä, upeat aidot korut ja kaikki se irtaimisto mitä Johanna sai lahjaksi. No nyt puhutaan jo sentään konkreettisista asioista. Voisin uskoa, että joku voi olla kateellinen laukusta tai luksuksesta. Itse en ole, kun ensinäkään en tuollaisiin asioihin juuri perusta ja tiedän naisia, joilla on ollut varaa vastaavaan ihan perus palkalla, kun rahankäytössä on panostettu sellaisiin asioihin. Jos kaupan kassalla on varaa vuosien saatossa kerätä samaa roinaa nurkkiinsa, niin en oikein osaa ajatella, että kaikki kaupan kassat kärvistelevät kateuspäissään, kun Johanna on sitä roinaa saanut rakastajaltaan tai rakastajiltaan ja rahdannut sitä The Jenkeistään.

Missä olosuhteissa loistavat kokemukset, ihanat matkat, kaikki aidot korut ja se Marja Tukiaisenkin todistama luksus ovat hyviä muistoja, kun samoilla reissuilla sinne muistojen joukkoon tosiaan sujahti kuin huomaamatta: "Exäni ei koskaan lyönyt minua suoraan nyrkillä kasvoihin, mutta hän heitteli minua, ravisteli, repi tukasta, tukehdutti tyynyllä, sylki päälleni, kuristi, raiskasi ja uhkaili" tyyppistä kokemusta? Onko olemassa toinenkin esimerkki siitä, että äiti liekittää lehdessä upeaa elämää ulkomailla ja vaatii Facebookissa, että tyttäreltä ei saa riistää muistoja elämästä miehen kanssa, joka raiskasi, kuristi, uhkaili, tukehdutti tyynyllä ja tarjosi sekä majoitusta, että matkoja? Voi kai olettaa, että Marja tietää myös näistä asioista, jos niistä on kirjoitettu iltalehdessäkin? Koska Tukiaiset eivät valehtele ja tuon matkustelun hmm... persoonallisemmatkin aspektit ovat lehtiä myöden julkisia, niin kyllä ne varmasti on huomioitu myös Tukiaisten omissa laskelmissa.

Kateelliset, nyt saa tunnustaa jos löytyy kosketuspintaa ja Tukiaisten muistot resonoi oikealla tavalla. Saa laittaa mailia jos joku pystyy tuon järkeilemään niin, että löytyy se aihe kateellisuuteen tai näkökulma, jolla voi selittää itselleen miksi joku on kateellinen. Kuinka monta laukkua tai kolttua pitää saada mukaan, että ollaan plussan puolella?

Korostin tuota raiskausta ja muuta järjetöntä väkivaltaa tarkoituksellisesti, koska... no olen ymmärtänyt, että perinteisesti naiset saattavat suhtautua hyvinkin tympeästi tullessaan raiskatuksi. Ehkä se on vain median  tai feministien aivopeusua, mutta minut on opetettu ajattelemaan, että raiskaus ja lähisuhdeväkivalta on sitä kaikkein kauheimpien ihmiskohtaloiden osastoa. Tukiasten suhtautuminen kaikkeen tuohon on niin rajussa ristiriidassa kaiken totutun kanssa, että en oikein osaa arvioida mikä on oikea määrä painotusta. Olen melko varma, että jonkun toisen kohdalla viisikin vuotta pelkkää tauotonta ihanuutta ympäri maapalloa, olisi mahdollista nollata yhdelläkin raiskauksella ja niistä reissuista ei todellakaan puhuttaisi koko perheen voimin kaihoisasti muistellen. Oli miten oli, olen kuitenkin melko varma, että tämä hmm... tavanomaisesta ajattelusta poikkeavien positiivisten kokemusten korostaminen on edelleen alimarkkinoitua jos se suhteutetaan siihen intensiteettiin, jolla Tukiaiset näiden reissujen kimalletta ja huumaa mainostavat.

Niin niin, mutta mehän sovittiin, että nyt uskotaan ja etsitään sitä kateutta, uskotaan perkele niin, että varmasti riittää. Sitä paitsi mistäs minä tiedän miten tuo asia menee Tukiaisittain. Ehkä Tukiaisilla on luonnostaan erittäin kova toleranssi raiskauksille. Ehkä asia on niin, että Marjan ja Johannan asteikolla tuollainen ravistelu, repiminen, tyynyllä tukehduttaminen ja kevyt raiskailu on vähän kuin ripuli reissussa? Kyllähän se varmasti harmittaa, mutta suuressa mittakaavassa kuitenkin lähinnä pieni kuoppa tiessä ja kukapa ei olisi matkoillaan tullut piestyksi. Maassa maan tavalla tai jotain? Mistäs näistä tietää, se kuitenkin tiedetään, että luksus oli todellista ja siitä on lausuntoa Julialta, Johannalta ja Marja äidiltä. Luksuksella mennään, hyviä reissuja kaikinpuolin ja jos noihin juttuihin haluaa uskoa, niin voisi kai sanoa, että Udikin on vähän töppäillyt.

Mutta... äh.. jos... tai siis kun se kaikki oli luksusta, ihanaa ja fantastista, niin miten se ei ole ikävä asia kokonaiskuvassa? Meinaan, että jos oli niin ihanaa, niin miksi se ei vituta ankarasti, kun nyt ollaan jumissa harmaassa Helsingissä, jossa ymmärrys toisinaan on vähäistä ja nettiviha roihuaa? Eikö normaali ihminen masentuisi, kun ensin vedettiin mieletöntä tourneeta pitkin maailmaa ja nautittiin sellasesta meiningistä, mistä harva osaa edes unelmoida ja sitten sitä ei enää olekaan? Eli jos minä, me, te, ylipäätään kaikki ovat kateellisia kaikesta tuosta, niin miten Tukiaisia ei harmita, kun kaikki se jäi, meni pois, ei ole enää, nettiviha vei siskon/tyttären jne? Miten me voidaan olla kateellisia, mutta "niitä" ei juuri hetkauta kun plus sadasta vedettiin reippaasti miinukselle?

Tämä tietenkin perustuu olettamukselle, että ihmiset suhteuttaa asioita. Jos ei koskaan ole tullut raiskatuksi Amerikassa, niin ei voi harmitella sitä, että ei enää voi ihanasti tulla raiskatuksi. Ei voi siis harmittaa sellaisen menettäminen, mitä ei ole koskaan saanut kokea.

Niin niin, siis hitto, me, tai siis minähän lupasin, että nyt vedetään tämä ristiretki kateuden ytimeen niin, että uskotaan täysillä, samalla kun taustalla minareeteistä pauhaa Hei Johanna! Ja mehän vedetään, vaikka tästä seuraisi jotain peruuttamatonta vauriota aivoihiNI. Raiskaukset oli luksusta, elämä oli suoraan ihanaa ja tämä myyttien verhoama elämä pitkin maailmaa on asia, jota oman maan naisen kannattaa muistella ja juuri tältä aikakaudelta löytyvät ne kulminaatiopisteet, mitä kohti jatkossa pitää ponnistaa.

Elämä ei ollut ainoastaan fantastista, tämä "entinen elämä" on todiste siitä, että nykyään menee osittain päin persettä eniten siksi, että Johannan postiosoite on väärässä maassa. Luksus oli todellsita, koska Johanna niin sanoo ja Marja on sen nähnyt. Raiskauksia ja väkivaltaa tapahtui, koska Johanna niin sanoo. Ei ole minun asiani arvostella toisten näkemyksiä, noin se vaan menee, vaikka minä en sitä ymmärräkään. Sitä paitsi ei ole mitään syytä miksi Johanna ei voisi tulla uudelleen kuristetuksi Jenkeissä, joten ei toivoa ole täysin menetetty, eikä ole mitenkään täysin typerää uskoa siihen, että onnellisuus voidaan saavuttaa uudestaankin. Itseasissa Johannan alustavan elämänkerronnan perusteella Johanna on tullut raiskatuksi Jenkeissä, Suomessa ja nyt viimeiseksi Ruotsissa, eli unelmaa on eletty aika lailla jokaisessa maassa, jossa on oleskeltu pidempiä aikoja.

Pahoittelen nyt jo toistamiseen tätä raiskausfiksaatiotaNI. Minulla vain on tuntuvia vaikeuksia hahmottaa miten tätä asiaa kuuluisi ajatella, että uskon oikein, mitä minulle on kerrottu. Tai siis oikein on uskoa kaikki mitä kerrotaan, mutta varsinainen kikka lienee siinä, että kaikki saatu tieto pitää ymmärtää oikein, että päästään sinne kateuden ytimeen. Tarkoitus ei siis ole painottaa kierosti, että Johannan ja Marjan yhdessä muistama luksus olisikin roskaa, minä en vain tiedä miten minun kuuluu tähän asiaan suhtautua. Haluaisin kuitenkin suhtautua asioihin siten, kuin Tukiaiset tarkoittavat näitä tarinoita kertoessaan tai itse niitä muistellessaan. Uskon, että vain ottamalla glamouria kovana konsentraariona suoraan suoneen, on mahdollista päästä ns ripuli-nirvanaan, jossa vasta sielu aukeaa aistimaan ympäröivää kateutta.

Onko tuo raiskaus siis ikävä juttu, osa glamouria vai ihan vaan arkea näyttävälle naiselle? Tähän ei valitettavasti ole tarjolla yhdenkään Tukiaisen antamaa ohjetta. Minulle kuitenkin on uskoteltu muista lähteistä, että raiskaus tuhoaa helposti elämän, katoaa luottamus ihmisiin ja se saattaa vaikeuttaa elämistä tuntuvasti vuosikaudet. Tukiaisittain tarkasteluna kuitenkin näyttäisi siltä, että raiskauksia vain sattuu pitkin maailmaa ja sitten lähdetään laivalle strippaamaan, ei se sen kummempaa ole. Kuten alussa sanoin, tästä tulee väkisinkin haastavaa, mutta aion ponnistaa eteenpäin.

Mennäänpä eteenpäin, kun nyt on valettu pohja varsinaisen uran tarkastelemiselle. Epäilen kuitenkin, että tästä ei tule yhtään helpompaa.

Ike lähetti tekstareita, Hymy varasti Johannalta puhelimen, päätoimittaja vei Johannan ostamaan itselleen uuden puhelimen varastamansa tilalle, julkaisi Johannan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti varastamansa viestit ja lopputuloksena käteen jäi seuraavaa: Ike menetti duuninsa. Johannasta tulee julkkis ja osittain huonon julkisuuskuvan siemen on kylvetty. Julkisuutta tulee, mutta Johannan elämän suuri rakkaus jättää Johannan. Ei suinkaan Johannan takia, ei Udin takia, ei väitetyn taponyrityksen takia, vaan Hymyn takia. Marja Tukiainen ei erikseen määrittele ajanjaksoa, jona tyttäret ovat "töppäilleet", mutta oletettavasti kyse on vuoden 2008 kevään jälkeisistä tapahtumista, koska tätä ennen Johanna oli lähinnä pienen piirin vitsi internetin syövereissä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että Marja ajattelee Johannan töpänneen ennen tätäkin.

Tähän onkin hyvä päättää tämä kirjoitus, ja sitten jatkossa omistaa erilaisille saavutuksille ja tekemisille samanlainen kirjoitus. Olen vakuuttunut, että tämän reissun tehtyäni riskini saada dementia tai skitsofrenia on kohonnut vähintään 2.2 kertaiseksi kantaväestöön suhteutettuna, mutta vastaavasti minulla on mahdollisuus ennaltaehkäistä nettivihaa ja mahdollisesti pääsen omasta voimakkaan naisen pelostani.