maanantai 22. syyskuuta 2014

Back in Business - täysillä.

alkaa ihan harmittamaan, kun jo toistamiseen lyhyen ajan sisään tulee naputeltua kovaa gospelia aikamme suurimman tähden edesottamuksista. Puolustaudun sanomalla, että tämä on ikään kuin jatkoa edelliseen vuodatukseeNI.

Tuksuhan on siis Back in business, eli elämää as usual. Rytmipossun saa siis edelleen tilattua (mielellään lounge-henkiseen) kantabaariin esiintymään. Edellyttäen toki, että mahdollinen tilaaja löytää jonkun toimivan prepaid-numeron tai tavoittaa vielä keikkaa välittävän tahon jollain muulla keinolla. Millaista on, kun ollaan back in business -kiertueella, kysyt? No netti on täynnä niitä suoraan photoshopattuja videoita ja kuvia, joissa ihan kiusallaan tehdään Tunkista järkyttävä "läski", niin kuin Tunkki itse sanoisi. Läski kuuluu tietenkin lainausmerkkeihin, ei sen takia, että Tunkki lainaisi jotain lausuntoa, vaan siksi, että se ei siedä tuota sanaa yhdistettynä itseensä. Siitä tulee slimmimpi läski, kun siihen laittaa lainausmerkit. Harmi, että noissa Tunkin suosimissa viestimissä ei pysty fonttia pienentämään.

Tässä nyt harhaudutaan läskijuttuihin, mutta olen tähän kiinnittänyt huomiota jo tovin, eikä koskaan ole tullut sopivaa aasinsiltaa, niin en ole päässyt tilittämään. Ei tullut tälläkään kertaa, mutta niin vain päästiin asiasta "läskiin". Kattokaa ite, noin se välillä tekee.

Huvittava kaveri, kun se tilittää elämäntuskaa ja internetissä vellovaa rasismia ja koulukiusaamista ja ketun oveluudella todistaa asiantilan täysin vääräksi. Ketun oveluudella ihan kirjaimellisesti, sillä Tunkin itsestään postaamat kuvat parhaimillaan on aika psykedeelisiä kokemuksia. Puuttuu palanen päästä ja suorat viivat menee jengalle. Esimerkki tälläisestä 'onko tämä nainen muka "lihava" ' postauksesta ja toinen, jossa on vaan tuollaista ketun viekkautta ja hyvää fiilistä roppakaupalla. Kumpaakaan en ole siis itse muokannut, ilmiselvien huomioviivojen lisäksi siis.


Kauneus on tietenkin katsojan silmässä, muta ei se ihan perinteistä ole, että pää näyttää siltä, kuin se olisi vaihdettava lisävaruste. Ihmisiä on kaiken värisiä ja kokoisia, mutta ihan kaikilla ei ole tuollaista romanttista paskarantua indikoimassa, että pään voi vaihtaa ja sitä todella on vaihdettu.

Rumasti sanottu, mutta en tiedä olisiko kauniimpaa ihmetellä miten laiska pitää olla, että pesee virtuaalisaippualla VAIN päänsä? Siis photoshopilla, ei olisi tarvinnut edes kastua. Etenkin kun esittelee itseään priimakunnossa ja tiedustelee, onko tämä lihava ja ruma nainen. Ai miten niin photoshopattu... Värivaihtelun lisäksi kaula ja leukahan tuossa tietenkin on vähän hassusti kaventunut, kun on hienosäädetty.

Toisessa kuvassa suosittelen kiinitämään huomiota leukaan. En osaa selittää miten tuo kuva on tehty... siis miten ihmeessä siitä on hävitetty palanen leukaa, mutta nuo rujosti hyönteisiä keräävät huulet on yhtä ylväät, kuin ennenkin. Tuolta naaman syövereistä ne vaan ponnistaa kohti vapautta. Niin on komeat, että jos kuuro lukis huulilta, niin sisältö tulis stereona.  Miksi niitä ei ole siistitty, kun muuten on nähty niin paljon vaivaa, että ammattitaitoisen editoinnin jälkeen kohteelta puuttuu palanen leuasta?

No joka tapauksessa, "lihava" ei nyt ollut tämän doksin aihe, vaan Back in Business, uusin brändi. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, ei kaiveta sitä kaikkein kutuisinta sähläystä jossain kontulan kantabaarin vessassa, vaan referenssinä käytetään keikkaa, joka meni artistin itsensä mielestä hyvin. Ei pitäisi olla ainakaan epäreilua, kun amerikassa saakka viihdettä tehnyt artisti itse on tyytyväinen:


Kun minä luin tuon "Huh huh.....mikä vkloppu takana, no keikat menivät oikein hyvin ja loistavasti, ei ollut mitään sekoiluja yms.lavalla mitä osa vahingoniloisista ihmisistä aina mielellään odottaa...." , niin jotenkin vaistomaisesti sisäinen *gröhöm* paskapuhetta *gröhöm* suodatin alkoi huutamaan ihan kuin olisi jeesus tunkemassa tukkaan. Olen tietenkin kova vihaaja, joten tässä ei sinäänsä ole mitään uutta, mutta kun kiinnostus heräsi, niin pitihän se katsastaa anti.

Tunkilla on omanlaisensa tapa tiivistää sisältöä, joten jostain on aloitettava. Millaista se hyvin ja loistavasti sitten on? No siellähän on toki joku rohkea ollut keikalla ja napsinut kuvaa ja videota. 

Aloitetaan tietenkin niistä aina tärkeistä asusteista, imgurl:ssa ja aijaa.comissa (kopiraitit jollekin tuntemattomalle) kiertää tälläinen otos macGyver iltapuvusta:



Heti kättelyssä voin vahvistaa, että taso on pysynyt ja tyylille ollaan pikkutarkasti uskollisia. Keikkamatkasta haaveileva tuskin pettyy, Tunkki on tukevasti back in business. Asuste sopii tilaan, esitykseen ja artistin päälle, kuin tussilla piirretyn näköinen risti tatuoituna kulahtaneen stripparin karvaseen nilkkaan tai komposti itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Irvileuat tietenkin vitsailee, että Ferrerin laatuasuste on otettu käyttöön juurikin edellä mainitusta kompostista, vaikka saumat antautui jo edellisellä keikalla.

Tämä tietenkin kertoo eniten arvostelijan ahdasmielisyydestä ja mielikuvituksen puutteesta. Tämä vahvasti ilmastoitu, ns tee-se-itse-henkinen iltapukuhan mahdollistaa yleisölle sensuellin, erotiikkaa tihkuvan ja herkästi vihjailevan esityksen. Sellaisen, kuin jumalan pelossa pystyy imagostaan tarkka tulkitsija vetämään. Peruskeikalla ei tietenkään sovi toivoa uniikkia"paskaa housussa" -koreografiaa uusintana, mutta onhan Tunkki jykevästi back in business, kun pikkuhousut on jätetty kotiin. Kun kiinnittää huomiota ns. kinkkuvyöhykkeeseen ruhossa, huomaa välittömästi, että artistilla on ansaintaväline paljaana ja joku eturivissä epäilemättä onkin päässyt nauttimaan harvinaisesta herkusta. 

Nämä keikathan nautitaan tyypillisesti tunteja myöhässä ja kaikilla aisteilla. Niin tälläkin kertaa. Tässä kohtaa keikkarapsa keikalta, jossa en edes ollut, muuttuu haastavaksi. Kysehän on siis videosta, jota minulla ei luonnollisestikaan ole. Silti pitää jotain kertoa, kun noille stadioineille ei yksinkertaisesti mahdu kaikki Tunkin fanit ja tukijat. Joudutte siis tyytymään kuvankaappauksiin esityksestä. Onneksi Tunkki on huomattavan helppo kuvitella liikkeeseen:



Mitäpä tuosta voi sanoa? Back in Business, ihan kuin ei ois välissä edes lopettanut. Julian muistoa noissa koreografioissa on kunnioitettu isolla kädellä. Liike on sulavaa, sitä ei tapahdu paljon ja voin vakuuttaa, että selkärangasta tulee. Ihan puhtaasti autopilotilla mennään, sillä artisti itse on tuntuvasti kuuluvuusalueen ulkopuolella ja tietynlainen epäilys on, että noin letkeeseen tunnelmaan ei pääse pelkästään spiruliinalla ja granaattiomenalla - vaikka vetäis kuorineen.

Lupasin multimediaa, vaikka liikkuvaa kuvaa ei nyt saatukaan. Nämä hienot videota varmasti/toivottavasti tulee jossain vaiheessa youtubeenkin. Shown kohokohta ei nimittäin ole juopunut yötyöläinen keikkumassa hengenvaarallisesti jakkaralla, vaan Arto-niminen juontaja. Älä muuta sano, Arto, joka ei ole liikemies lapista, mutta silti hyvin maanläheinen moniosaaja. Ihan mieletön kaveri, ajattelin ihan kaapata puhelimeen soittoääneksi äänen siitä juonnosta, niin teki vaikutuksen. Täytyy tunnustaa, että en pysty selittämään mikä sen juonnoin pointti oli, Arto nimittäin huutaa aggressiotason kohotessa kertojen välissä "KUKA TÄÄLLÄ ON TÄNÄÄN". Enkä siis tarkoita äänenvoimakkuutta, vaan kiukkua. Videota katsellessa teki mieli sanoa, että Tuksuhan se siellä on, älä hermostu, ei se mihinkään karkaa - ei luultavasti edes pääse omin avuin.

Voisin kuvitella, että rakastelu Tuksun kanssa on just tuollasta. Jostain aivojen luolamieslohkosta tulee periaatteen vuoksi fiilistä, kun kuitenkin ollaan kyntämässä isoa naista, siis sellanen miehinen innostus kesken aktin - osa lukijoista onkin varmasti kokenut tämän. Eli fiilis on hyvä, kun kerrankin saa, mutta selittämättömsti kiukuttaa, kun tietää, että morkkikset tulee ja tätä joutuu häpeämään jo ennen laukeamista, niin se into tulee ulos aggressiona.  Hyvin persoonallista. Sanoisin, että tilaan ja tapaukseen sopivaa matskua. Kannattaa ehdottomasti nautiskella jos joskus ilmestyy yleiseen jakeluun. Toivottavasti ilmestyy.

Jokainen yhtään oman maan naisen turbulenttia uraa seurannut tietää, että erityisesti silloin, kun keikat menivät oikein hyvin ja loistavasti, ei ollut mitään sekoiluja yms.lavalla, niin erityisesti silloin performanssi ei pääty siellä räkälässä.

Niin tälläkin kertaa. Legendan mukaan Tuksu näet kevensi tunnelmaa heti alkuspiikissa. Tuli jotain reipasta pillukarvamyynti "huumoria". Tuntuu, että Tunkki on antautunut tuohon Back in Business teemaan niin täysillä, että se on kokonaan unohtanut, että erosi Artosta. Juontajaksi "pestattu" Kalinainenhan veti herneen kärsään ja katosi takahuoneeseen ja loppu ilta vedettiin sitten DJ Arton varassa.

Perinteisesti tai parhaimillaan. kun Tunkki vetää keikan, niin se hoitaa sen loppuun asti tyylillä. Eli joko se päätyy itse putkaan tai jotain jää vielä sanomatta ja aiheeseen palataan seuraavina päivinä FC:ssä. Mitä siinä siis tapahtui? No euro on heikko ja kun taantumaa pukkaa, niin kyllähän sen niin on, että se on työnantajan markkinat. Haluan painottaa, että lavalla EI ollut sekoilua, Henna sai kenkää loukattuaan koiran kunniaa ja valitettuaan asioista automatkalla. Harjaantumattomaan korvaan se kuullosti jäätävältä spedeilyltä ja hyvin rankalta vittuilulta, mutta siitä ei siis missään tapauksessa ollut kyse. Ei vaikka osa vahingoniloisista ihmisistä sellaista odottaakin.

Hennan sivuilla asiaa puitiin illanmittaan kattavasti, tuosta voisi AY-liike ottaa mallia:


Laitoin kuvana, kun tossa on jotenkin tosi hyvä fiilis, siis tossa asetelmassa.Tyyli on kyllä sellainen asia, että sitä ei vaan opita musiikkiopiston pianonsoiton kolme kautta kolmosella. Tota on mahdoton jäljitellä. Ensin solvataan lavalla kolleegaa tai työntekijää riippuen näkökulmasta, sitten illanmittaan (seuraavana päivänä) tulee mieleen, että mitäs jos se Henna ei muuten tajunnukaan, vaikka kovaan ääneen sanoin mikrofooniin. Eikä siitä voi Tunkkia syyttää, kun jotain jumalan johdatustahan tossa on väkisinkin. 

Ei se Henna sattumalla keskustele aiheesta omalla sivullaan julkisesti suoraan otsikolla "Nyt täytyy kehua. Aivan MIELETTÖMÄN kattava ja superherkullinen aavimianen. Love it!!!!!". Ei tartteta aasinsiltaa, että voi luontevasti jatkaa siitä, mihin muut jäi, kun kerran tosiaan oli jo keskustelu avattu ihan muiden toimesta. Et sori vaan, mitäs kävit uhkailee mun koiraa, eikä oo itteasiassa näkyny kiitoksia kun järjestin sulle aamupalaa.

Kiittämättömyys on kyllä yks niistä jutuista, johon toivoisin, että kaikki kiinnittää huomiota elämässään. Ois kohteliasta muistaa kertoa kenen järkkäämät herkut sinne kitalakeen sujahtaa, eikä hehkutella pöljänä ikään kuin omana ansiona. 

Matkanvarrella Hennallakin on asiaa, muutama napsakka poiminta, ihan vaan, ettei jää kenellekään epäselväksi, että todellakin ollaan Back in Business. Ei näistä puutu kuin "Kouvola on paska paikka, viiltasin ranteeni auki jos olisin syntyny Kouvolaan", niin ollaan kiinni Tunkin uran huippusuorituksissa.
Henna Kalinainen Jep jep. Johanna. Luulin että olisit fiksu ja aikuinen tässä! En ole lähtenyt sua haukkumaan täällä enkä puhunut susta huolimatta siitä että kun haukuit mut 100 ihmisen edessä baarissa suoraan kun juonsin ja kysyin mitä sun showssa tullaan näkemään tänään. EN IKIMAAILMASSA olis tehnyt noin. Ja kuten legendaarista kuulutit mikkiin että menkää katsomaan hennaa ettei varasta mitään. Niin paljon kun yritin olla sun oikea ystävä ja vielä sun sekoilusta ja haukkumisista huolimatta en puhunut susta asioita niin kehtaat tulla tänne huutamaan..
Olen täysin varma, että Henna on itseasiassa ainoa joka edelleen luulee, että Tunkki olis Fiksu ja aikuinen. Hassusti se ei itseasiassa ole kumpaakaan. Puhutaan kuitenkin naisesta, jonka kodinhoitotaidot ei riitä edes siivoamiseen, kokkaustaidot on sitä samaa kermaa ja lohta, kuvattuna lattialla ja se haluaa parantua alkoholismista, (eli stressistä) niin kovasti, että se vetää granaattiomenatkin kuorineen. Pikkusen kirpeetä, mutta pakkohan se on. Jepjep ja ei, en mä näitä juttuja keksi. Edes Tunkki ei salaile näitä juttuja. Todellakaan. Kertoo näitä juttuja työkseen ja ihmettelee, kun keikoilla jengi ei laula kertosäkeessä mukana.
Henna Kalinainen Johanna. Asiat voi vielä sopia. Olen anteeksiantava ihminen. Ymmärrän että olit sairaan sekasin ja et muista mitään ja asia ok jos osaisit edes pyytää ANTEEKSI! Mä en sun potkujas oo saanu kun en oo ollu sulla ikinä töissä:) sun kautta oon saanu keikkaa mutta sä et oo maksanu pennin latia xD sun keikkamyyjät on aika kyrpiintyneitä sun touhuun. Mutta onnee sulle  vielä muutama sana niin johanna ai ai ai 
Sen verran haluaisin korjata Hennan lausuntoa, että Tunkillahen ei kyllä mene muisti ikinä. Jos ei lasketa sitä, kun se epäilee, että on mahdollisesti tullut kylvetyksen ohessa raiskatuksi. Tai risteilyllä kun se vetää joulukinkun herrasmiehen kanssa alkupaloina. Tai kaikissa sen oikeustaisteluissa, kun joku on saannut lättynsä kipeäksi.. tai se on itse ajanut kännissä. Pahimmassa tapauksessa se unohtaa nimensäkin. Nieminen tosin on niin lähellä Tukiaista, että kyllähän sen ymmärtää, jos lipsahtaa, kun poliisi tivaa nimeä, vaikka kyseessä on kuitenkin oman maan nainen.

Keskustelu jatkuu vielä tuosta tovin ja Tuksu tekeekin ainoan loogisen johtopäätelmän hetken jankattuaan. Hennan provosointia vois aavistuksen vähentää ja koulukiusaaminen on noloa:
 Mia Mari Johanna Tukiainen Alkaa viitsiko provosoida Hennaa ja levittaa valeita!!!! Yritatte tuhota kaiken ympariltani ns.naadat, sekoitatte sairaan isani paata jne! Jos taalla joku on JULMA niin Se olette te kiusaajat!!!! Taysin NOLOA aikuisilta ihmisilta lahtea edes tuolle linjalle!!!! Siis aikuisten koulukiusaamista ja rasismia!
Tuossa onkin pikkusen purtavaa vain perinteisissä työsuhteissa olleille:
  • Ensin haukutaan omaksi työntekijäksi väitetty ihminen lavalla yleisön edessä. 
  • Stten tullaan julkisesti antamaan potkuja firmasta, joka ei ole ennakonperintärekisterissä ja tuotti omistajalleen verotettavaa tuloa noin 200€ edellisessä verotuksessa. 
  • Potkut saanut ei luultavasti tiennyt potkuja saadessaa saavansa potkuja, kun ei se tienyt edes olleensa työsuhteessa.

Ihan kuin tuossa ei olisi riittävästi juonta yhteen erottamiseen, niin lopuksi aistitaan vielä koulukiusaamista ja rasismia, vaikka oletettavasti:

  • kukaan ei ole ollut koulussa vuosikausiin 
  • kaikki keskustelun osapuolet ovat valkoihoisia. 

Jos nyt kysyt itseltäsi ketä tossa siis rasistisesti kiusattiin, missä koulussa ja kuka on kiusaaja, niin selvennyksen vuoksi sanottakoon, että Tunkki ja sen koira ovat uhreja.
Jep, ihan oikeasti, en mä näitä juttuja keksi. Tunkki tekee tätä työkseen ja kyllä sillä on faneja, niitä ei vaan löydy mistään. Ikinä.

No ainakaan se ei haukkunut mahdollisimman julkisesti perheenjäseniään, eli eihän Tunkki mitenkään voi olla Back in Business? Ask and you shall receive. Sen se hoitikin jo ennen Hennaa, herhiläinen sai osansa Allerin laatumedian sivuilla Livessä ja miksipäs ei, kun kerran kuukauspalkalla pääsee oikaisemaan joitain virheellisiä käsityksiä:


Suruaika on ilmeisesti over ja nyt kaikkia nolottaa, kun vedettiin tunteikkaana Julian muistoa kunnioittaen keikkaa, sekä ravintoloissa, että niiden ulkopuolella. Julle ei juuri millään perinteisellä mittarilla onnistunut missään, mutta niinhan se taitaa mennä, että toisilla onni tulee uran ehtoopuolella. Kelpo tuurihan sillä kävi, kun kuoli nuorena ja diabeteksen sopivasti laihduttamana.

Itsestäänselvää on, että Tunkilla ei ole mitään roolia kuolemaan johtaneissa tapahtumissa yhtään millään aikajänteellä, mutta sen nyt kuitenkin haluaisin tässä vielä mainita, että rakasti täysillä. Sehän on hyvin kattavasti dokumentoitu, että ainakin osalla Tukiaisista on hyvä vainu mitä pillereihin tulee ja ainakin suurin siskoista ei ujostele kollata muiden kaappeja saalista etsiessään tai siis muuten vaan.
Vähän haastava tulkittava tämä vuodatus silti on, kun tuossahan suoraan sanotaan, että kaikki Tukiaisten valioyksilöt loisii mutsin nurkissa aikuisenakin ja vetää pillereitä naamariin, mutta ilmeisesti lukijan pitäisi kuitenkin ymmärtää, että se on noloa vain, tai ainakin silloin, kun Jasmine tekee sitä. Vähän kuin Hitler vihjailisi persujen lausuntoja rasistisiksi ja odottaisi aplodeja.

Jasmine myös käyttäytyi kuin Julian isosisko, eli äärettömän ylimielisesti ja itserakkaasti ja saikin sitten aiheesta turpaansa. Tämä on tietenkin vähän erikoinen lausunto, kun se alkuperäinen isosisko, eli Jasminen roolimalli on tässä tarinassa... rummun pärinää... Johanna itse. Tunkki ei tavoilleen uskollisesti säästele itseään yhtään, todellakaan, vaan rautaa taotaan, kun se kerran on kuumaa. Tunkilla näet meni tämän ymmärtämiseen meni omien sanojensa mukaan yli vuosi, eli kyllä se ainakin on Julialle sukua ja se on ihan varmaa ilman mitään testejäkin.

Minusta kyllä syystä tai toisesta tuntuu silti, että ei se ihan maalissa ole vieläkään tuon ajatuksen kanssa. Ehkä se ensi kesään mennessä kompastuu johonkin kuvaan, missä on kaikki siskot ja laskeskelee noi iso ja pikkusisko hommat päässään? No ei mennä liiallisuuksiin, sillä on kuitenkin omien laskujensa mukaan ollut kolme siskoa, eli eihän se mitään laske päässään, mutta käyttää paperia ja kynää apuna tai joku rohkaisee mielensä ja taivuttaa rautalangasta. Siinä vaiheessa kaivetaankin sitten Malmilla kuoppaa auki ja katotaan kuinka paljon sitä Juliaa naurattaa. Sehän vittuili päin naamaa ja kuoli suuressa onnessa ennen kun sai lättyynsä. Varmaan ihan kiusallaan.

Tämän loistavan mielipidekirjoituksen ja itsensä roastaamisen kommenteissa Tunkki vielä pokkana ilman ääkkösiä ihmetteli miksi Jasmine ei Ruotsista tullut tarkastamaan Julian vointia. Asiaan mitenkään liittymättä haluan mainita, että Johanna itse oli alle 25 kilometrin säteellä Juliasta ja tässä on nyt monta kuukautta saatu kuulla miten yllättävä se Julian kuolema oli kaikille. Kaikilla luultavasti tarkoitetaan vain niitä, jotka jakaa vainajan kanssa saman sukunimen. Muut tietenkin ennusti jokaisella foorumilla kovaan ääneen muutaman kuukauden tarkkuudella ajankohdan ja olosuhteet jo vuotta aikaisemmin ja lääkärit varoitteli asiasta ainakin kymmenen kertaa.

Mites tämä kaikki nyt sitten liittyy siihen edelliseen postaukseen? Ei mitenkään? Tietenkin liittyy. Minä siinä ounastelin, että Tunkki joutuu vankilaan kovan yrittämisen jälkeen, vasta siinä vaiheessa kun MITÄÄN muuta vaihtaria ei löydy oikeuslaitoksen virsikirjasta. Se lähtee sinne vaikka kuinka sitä olisi yritetty auttaa ja ympärillä olevat tampiot äidistä lähtien ymmärtää ja hyysää. Tässä on nyt sitä Tunkkia parhaimillaan.

Jos sattuu, että sen elämä ei poikkeuksellisesti ole ihan totaalisesti perseestä, niin joku mystinen voima ... *kröhöm* jumala *kröhöm*... *kröhöm* karma *kröhöm*.. jotain kurkussa vissiin, kun yskittää jo kirjoittaessakin... mutta siis joku mystinen voima vaan saa sen vääntämään keikkamankasta apinamiehen sijaan itsetuhovaihteen päälle ja jälki on legendaarista. Sanoisin tuota eeppiseksi.

Kuka tahansa voi sanoa mitä vaan Tunkin autenttisista faneista, eli meistä 36-vuotiaan ammattibloggaajan rasistisista koulukiusaajista, mutta miten ihmeessä Tunkin omat touhut voi selittää? Mikä saa ihmisen vihaamaan itseään tuolla intensiteetillä? Jos se jossain on taitava, niin se on kyllä tämä itsensä nöyryyttäminen richterin-asteikolla. Toisaalta se onkin Tunkin duunia ja Allerhan pistää siitä vajaa tonnin kuussa tilille. Toinen sellainen mielenkiintoinen pohdiskelun aihe vois olla: miten Tunkin kunniaa voisi loukata?

Siinä olisi oikeuslaitoksella tekemistä, kun pääsisi pohdiskelemaan rajoja. Härskein materiaali tulee suurella marginaalilla ja kovaan ääneen suoraan asianomistajan omasta suusta ja jo sitä suuta tarkastellessa mitataan ammattitaitoa, kun kyseessä on kuitenkin esiintyvä taiteilija ja estetiikan ammattilainen. Suoraan ammattimeikkaaja, joka ehostaa sitä lärviään hartaudella. Kuuluu siihen eliittiporukkaan, joka on noteerattu ulkomaita myöden varoittavana esimerkkinä siitä, miten kauneusleikkaukset  voi mennä överiksi ja lopputuloksena syntyy virtahevon karikatyyri... siis vaikka Tunkilla ei ole ollut varaa leikellä lärviään, se vaan kännissä kaatu rappusissa. Puhumattakaan, että kaveri on takonut fyrkkaa monta vuotta etsimällä mahdollisimman suuren yleisön aivopieruilleen ja nyt se kärkkyy ylityölisää, kun ihmiset koulukiusaa internetissä noin 15 vuotta koulun päättymisen jälkeen. Olen melko varma, että olisi päätös mikä tahansa, niin valituslupaa ei tulisi edes oikeustalon vahtimestarille.

Haluan päättää kirjoitukseni sekä tätä aihetta, että sydäntäni lähellä olevaan ohjenuoraan tai oikeammin sitaattiin: "You went full retard, man. Never go full retard". Tosin tietyissä piireissähän tämä ei toimi, kun se ei ole valinta. Geenit on kovaa kamaa ja kun kotonakin kannustetaan, niin saldona on maximum retard.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Tunkki VS oikeuslaitos, osa 8

Ihan pikaisesti ajattelin hienosti menneen keikan kunniaksi naputella muutamia rivejäNI. Tuksu-kulinaristit ovat tietenkin eläneet hyytävää jännitysnäytelmää realiaikaisesti omissa porukoissaan, joten mitään uutta tuskin on tarjolla. Tuksu siis eilen, torstaina 19.9.2014, esiintyi käräjäoikeuden isolla lavalla ja vaikka siitä ei VIELÄ olekaan kerrottu, epäilemättä yleisössä joku vanhempi mies tuli viimeistään apinamiehen jälkeen hurmostilassa kertomaan jeesuksesta ja tonkimaan Tunkin tukasta todisteita vapahtajan läsnäolosta.

Keikasta on hauskasti kirjoitettu rapsa osoitteessa http://pastebin.com/R6JDkRsS En voi käsi Tunkin tukassa vakuttaa jeesuksen nimeen, että noin ne asiat meni, mutta kyllähän autenttisen keikkarapsan tunnistaa esiintyjien signature muuvseista. En epäile hetkeäkään, etteikö tuossa kertomuksessa olisi kuvailtu totuudenmukaisesti tapahtumia. Kirjoittaja onnistuu välittämään lukijalle nyrkkilyöntiä taitamattoman Tunkin tutuksi tulleet, tarkasti uristin kanssa läpi käydyt ja Urbanilta peräisin olevat maneerit. Kiitos taitavalle ja viitseliäälle kirjoittajalle, kuka sitten oletkaan.

Ennen kuin kukaan korkaa skumppapulloa, niin pikkusen pitää läimäyttää avokkaalla poskelle. Ei se Tunkki linnaan joudu. Pastebin-tarinan mukaan siis syyttäjä vaatii rauhallisuudestaan tunnetulle, joskin median toimesta lokaan vedetylle viihdetaiteilijalle ehdotonta vankeusrangaistusta. Linnaa perkele.

Oikeudenkäynnin alettua julkiseksi tulleesta haastehakemuksesta käy ilmi seuraavaa (ja se tukee tuntemattoman kynätaiturin reportaasia):
"Seuraamuskannanotto          
Vastaaja on tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai sen sijasta valvontarangaistukseen, jos vastaaja siihen suostuu ja soveltuu.  
Vastaajan aiemmat rangaistukset ovat esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Syyttäjä on tilannut vastaajasta valvontarangaistusselvityksen. "
Käräjäoikeushan on kunnostautunut näissä linnatuomioissa ja tämä onkin nyt kolmas ehdoton, mitä ollaan sovittavamassa elämäntavakseen maastamuuttamisella uhkailemisen ottaneelle kohublondille. Kaava on tuttu.

Keikka meni hyvin (ainahan ne menee, jopa silloin kun ei päästä paikalle), uristi oli fantastinen, mikä tahansa tuomio olisi kohtuuton ja Arto, isäni mielenterveysongelmat ja kuka maksaa 10 vuoden avoliittoni kariutumisen. Sitten käräjäoikeuden (kateellinen) tuomari kuitenkin katsoo, että kepposesta pitäisi kuitata muutaman kuukauden vankilakiertue. Tunkki valittaa hoviin ja siellä hovioikeudessa sitten katsotaan, että kyllä tässä on oman maan nainen kärsinyt ihan tarpeeksi J J Särmäkarista, Arton Kallioon katoilusta ja muutenkin, onhan ne sähköshokkilaitteet laittomia etenkin koulukiusaajapoliiseille.

Tunkille sovitetaan sitten luottamusta uhkuen elämänsä ensimmäinen oikea työpaikka, siis sellainen jossa pitää olla johonkin kellonaikaan ja pois saa lähteä kun iso viisari osoittaa jotain tiettyä numeroa (hävytöntä, tiedän, mutta näin ne toimii, vaikka olisi tehnyt yötöitä koko elämänsä). Eiköhän tässä käy samalla tavalla, tälläkin kertaa. Tunkkihan siis valittaa tuomiosta, vaikka se olisi karibianristeily. Se valittaa, koska... no niin se tekee. Uristi saa täyttää lomaketta tietäen, että tulottoman Tunkin asioiden ajamiset maksaa valtio ja Tunkki saa kitkuttaa lainatulla ajalla. Pysyy systeemin rattaat raksuttamassa ja taparikollinen ylläpitää vaaleanpunaista unelmaansa yllä taas yhden vuoden.

En siis poikkeuksellisesti lähde liekittelemään kalsarit puolitangossa sitä, kuinka vihdoin saadaan Tunkki linnaan. Eniten siksi, että en oikeastaan usko siihen. Tunkki lähtee lusimaan, se on ihan selvää, mutta ihan niin kuin kaikki muukin sen elämässä, Tunkki järkkää ittensä sinne ihan väkisin. Ei se joudu vankilaan sillä tavalla kuin normaali roisto.

Tunkin karmaan ei vaan sovi, että se lähtee lusimaan, kun joku huurupää tuomari on vaan niin kypsä nisteihin ja nilkkeihin, että se ihan periaatteesta tarjoaa kourallisen paskaa aamumurojen kyljessä. Ei. Tunkin tapauksessa tämäkin asia seuraa tuttua kaavaa. Sitä autetaan, sille annettaan oljenkortta ja viimeseen asti on joku idiootti sitä hyysäämässä ja sitten Tunkki vaan tekee... Tunkit. Kusee omiin muroihinsa. Sillä on takuulla joku rento ykp-homma, josta suoriutuisi kuka tahansa, mutta Tunkki ei vaan sitä hoida ja lopulta ei enää löydy mitään muuta vaihtaria, kuin pistää artisti koppiin.

Mielenkiintoisin "tieto" koko tässä rallissa lienee se, että Tunkki tienaa tonnin kuussa Allerilta. Siis mitä helvettiä? Halvalla saa Aller itelleen rasvaa rattaisiin, kun itse en suostuisi olemaan Tunkki edes päivää tolla tonnilla. Kai tuo on jopa vähän surullista. Muutama vuosi sitten Tunkki veteli vuosittain kymmeniätuhansia meikkipussukkaan ja blogittelustakin tuli perus varastomiehen kk-liksa. Nyt on sisuskalut ruvella, ykp alkamaisillaan, Seiska vittuilee tiliotteessa ja firmakin on poistettu ennakonperintärekisteristä. Tai no... ei se itseasiassa ole surullista, olisi jos kyseessä ei olisi Oman maan nainen, joka edelleen kuvittelee (ja uskottelee), että kaikki on kivasti ja ulkomailla odottelee adonikset.

Eipä kai tässä muuta. Kivasti meni, 2.10.2014 tulee tuomio ja noin vuosi siitä, niin saadaan varmaankin hovista lisää doksia. Sitä ennen Tunkki kyllä mitä luultavammin tyrii yhdyskuntapalvelunsa ja joutuu syyttömänä linnaan, vaikka Arto saa jatkaa rötöstelyä ja Särmäkariakin rankastaan vasta taivaassa.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Maksa, kraateri, kraateri maksassa

Sinä rakas lukijani, siis se ainoa, joka tänne eksyy. Olet varmaan huomanut, että Hesuksen Tunkin kyttäyspäivät ovat nykyään vain vähän nolo siivu historiaa loputtomassa internetissä. Eniten sen takia, että Tunkki on jo tehnyt kaikki neljä temppuaan niin monta kertaa, että niiden samojen vitsien kertominen tuntuu turhalta. On toki totta, että ne samat neljä temppua saavuttaa kerta toisensa jälkeen uuden hävyttömyyden, häikäilemättömyyden ja säälittävyyden huipun. Mitäpä tuollaiselle moniongelmaiselle... oman tiensä kulkijalle nauramaan vuodesta toiseen. Tai siis nauretaan tietenkin, mutta Tunkilla on lahja tuoda kaikki omat mokansa yleisön tietoisuuteen ilman osallistumistaNIkin.

Tunkin neljä temppua ovat tietenkin mokaaminen, suuttuminen, syyttely ja vastuun välttäminen. Tuolla kaavalla on menty monta vuotta, koreografia toimii vuodesta toiseen. Nyt kuitenkin (mahdollisesti helteistä johtuen) tuntuu, että on saavutettu jotain uutta. Ei siis uusi temppu sinäänsä, mutta ollaan päästy uusiin korkeuksiin.

Tunkin tekemiset viimeisten kuukausien aikana on ollut aika perus Tunkkia. Sika lähti, koirat lähti, Julia lähti (Jollaksesta Malmille - alkoholilla ei ollut asian kanssa tekemistä ja lukuisat lääkärit ovat täysin samaa mieltä siinä, että alkoholi eikä Johanna Tukiainen aiheuta diabetestä) ja nyt on lähdössä yötyössä rasittunut maksa, eli "tietyt arvot ovat kohollaan". Elämä usein on aaltomaista, eli uusia koiria on tullut, ulkomaille ollaan edelleen lähdössä. Kaikki Tunkin ongelmat johtuu (edelleen) mediasta, näädistä, Markku Tukiaisesta, siitä yhdestä Särmäkarista, kolme entistä keikkamyyjääkin on ihan perseestä ja Arto on edelleenkin ihan paska.

Tunkilla on edelleen oikeuslaitoksen lottokoneessa pallot pyörimässä ja uusia istuntoja on tiedossa parin kuukauden sisään. En odottelisi tuomioita hengitystä pidätellen, ei oman maan naista saada vankilaan ennen kun se tappaa jonkun, ehdollinen on ihan sama kuin postikortti kainuusta, virallisesti tulottomalle taiteilijalle sakot on muutaman hassun satasen ja korvauksia se ei maksa sen enempää kuin sähkölaskuaankaan.

Eihän se ole saannut aloitettua entisistä arvonnoista saatua yhdyskuntapalveluakaan. 30.7.2014 on nyt kalenterissa ja vielä on vaiheessa aloittaa yhdyskuntapalvelu vuoden 2011 Juhannuksena sattuneesta salakuvauksesta, jonka seurauksena Tunkki joutui rauhoittamaan kameramiestä lyömällä viinipullolla sitä päähän. Itseasiassa eipä kai se Tunkin elämä sittenkään ole aaltomaista, melkosta alamäkeähän se on. Ne nousut tapahtuu pitkälti Tukiaisen mielikuvituksessa. Kun oikein pinnistän, niin itseasiassa, Sähköthän se on nyt saannut Albertinkadun kartanoonsa. Ei tietenkään omalla nimellään, vaan sen yhden kätyrin, mutta silti. Tunkilla on nykyään mahdollisuus ladata puhelinta kotonaan ja kun se luukku siivottiin neljännen tai viidennen kerran puolenvuoden sisään, niin koiranpaskatkin on kadonnut kristallikruunun alta. Sanoisin, että ei sillä ihan huonosti mene jos vertaa vaikka romanikerjäläiseen tai saattohoidossa olevaan vanhukseen.

Jaaha... taas alkoi... no ei nyt masentamaan, mutta tosi nopeesti pääsi tunnelmaan. Tunkin elämähän on ihan hirveetä paskaa. Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Olen kateellinen siitä satu elämästä ja pelkään Tunkin voimakasta seksuaalisuutta. Sitä se tarkoittaa. Kyllä tämä vaan on kahjoa hommaa, hullu maailma.

No joka tapauksessa, ei tämä samojen toistelu nyt ollut se varsinainen the juttu. Varsinainen juttu on tietenkin kraateri venäjällä. Sellanen mystinen, ihan helvetin iso kuoppa keskellä ei mitään. Kuoppa ja Jeesus, niillä mennään.


Kaikki ei lue sujuvasti englantia, Tukiaisesta puhumattakaan, joten tiivistän tässä pikaisesti juonen:
Kuoppa on Siperiassa, artikkeli USA:ssa mutta myös iltasanomissa, kukaan ei osaa sanoa mitä ne on.Tunkki on melko varma, että kyseessä on kuoppa, mutta edes tiedemiehet eivät tiedä. Tunkilla on taas ollut uskomaton elämys ja kokemus, johon liittyy amerikan-juutalainen mies. Ainahan niihin liittyy. Ainakin kaksi suomalaista (isoa) julkaisua otti Tunkista kuvia, kun se oli lavalla valittelemassa maksaansa ja wait fooooor it.... kun kuvia suurennettiin, niin Tunkin tukasta löytyi se ehkäpä maailman kuuluisin amerikan-juutalainen. Vuosien saatossa Tunkin tukasta on löydetty monenlaista, elävää ja kuollutta, mutta ei koskaan aikaisemmin uudelleensyntynyttä. Bono, Metallica, Rolling Stones, Madonna, kaikki staroja jotka säännöllisesti piipahtaa stadionilla vetämässä keikan rahasta, mutta Jeesus odotti Tukiaista.

Tunkkihan kärsii kroonisesta huonosta kuvakulmasta ja photoshopilla siitä tehdään ihan lihava sotanorsu, joten haluan nyt korostaa, että tässä on kyse isosta ihmeestä. Tämä ei ole photoshoppia, Jeesus todella oli Tunkin tukassa. Kysykää vaikka suomalaisilta sanomalehdiltä, niiltä isoilta. Anna asian rauhassa imeytyä aivoihisi ennen kuin jatkat lukemista. Jeesus on nähty paahtoleivässä, kahvissa, rinkelissä, katossa, itseasiassa aikalailla ihan kaikessa mahdollisessa, mutta ei ennen tätä stripparin tekotukassa.

No, mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa? Tunkki meni, sille rukoiltiin, isot lehdet otti kuvia isolla kameralla ja Jeesus veti apinamiehen akustisena Tunkin tukassa. Lopettiko Tunkki dokaamisen? No ei tietenkään lopettanut, Tunkkihan lähti Jeesuksen kanssa DTM:n jatkoille ja oli ihan jäätävässä kännissä jo muutama tunti sen jälkeen, kun stadionkeikka oli ohi. Ihan ymmärrettävästikin, juurihan sen maksaan ladattiin amerikan-juutalaista puheaikaa.

Sinäkin olet kateellinen ja pelkäät Tunkin voimakasta seksuaalisuutta, joten et ehkä pysty vilpittömästi iloitsemaan Tunkin ja Jeesuksen yhteiskeikasta, mutta saatat yllättyä. Tunkkihan ei poikkeuksellisesti kääntänyt tätä asiaa niin, että aurinko kiertää Tukiaista. Tai siis todellakin käänsi, eikä edes riitä. Nyt on nimittäin tilanne sellanen, että Tunkki kirjoitti, että sinä voit kuulla. Nyt jos koskaan on alettava lukemaan raamattua ja hyväksyttävä se, että se alkuperäinen ameikan-juutalainen ei olekkaan mikään höpöhöpö juttu.

En haluaisi synkistellä tai syyllistää, mutta kyllähän tilanne on sellanen, että jos tämä viesti ei mene jakeluun, niin helvetti odottaa. Kraateri, eli reikä venäjällä ja Jeesus Tunkin tukassa... älä tee itsestäsi typerää kyseenalaistamalla. Ei näitä juttuja vaan tapahdu, nyt tulee sellasta doksia, että kannattaa ottaa opiksi.Tilanne on sen verran vakava, että Tunkki ei vaan pysty vaikenemaan, sehän olis itsekästä. Samasta syystä uusi uusi testamentti profeetta Johanna Tukiaisen mukaan on julkaistu Facebookissa kännis...englanniksi, mikä onkin ihan reilua. Jos Jeesus aloittaa maailmanlopun ajat ilmestymällä Tunkin takkujen sekaan, niin kyllähän Tunkin (ja jeesuksen) fanien pitää siitä saada lukea pitkin maailmaa.

Eletään mielenkiintoisia aikoja. Taas.

Tunkilla huutaa maksa, eläimet vaihtuu useammin kuin vaatteet ja nyt glamour sitä, kohu tätä julkkis Johanna Tukiainen alkaa myymään keikkaa Jeesukselle. Luetaan sitä raamattua ja odotellaan vahvistaako tiedemiehet venäläisen kraaterin reiäksi.

On toki totta, että amerikan-juutalainen saarnaaja ei edes Jeesuksen kanssa pysty pitämään Tunkkia selvinpäin, mutta eihän se oli mikään syy epäillä tätä juttua.



tiistai 29. huhtikuuta 2014

Aku Ankka lataamo

Piti hetki pureskella tätä tämänpäiväistä käännettä Glamourmalli ja viihdetaiteilija Johanna Tukiaisen elämässä. Hirmu vaikea suhtautua Helsingin hovioikeuden ratkaisuun muuttaa käräjäoikeuden ratkaisut yhdyskuntapalveluksi. Ei alkuunkaan sen takia, että jotenkin edes etäisisesti uskoisin siihen, että Tukiainen pystyy suorittamaan palvelunsa ja välttää vankilan. Riippuen tietenkin kunkin omasta suhtautumisesta Tunkin tekemisiin ja tähän oman kansan naiseen ylipäätään, mutta jos joku pikkusen toivoi, että Tunkki saisi vihdoinkin jotain seurauksia vuosien porsastelusta, tai aivolohkossa kyti rehti "haista vittu Tunkki" henkinen mieliala, niin omalla tavallaanhan tämän päiväinen ratkaisu on melkeinpä julmempaa, kuin rahdata Tunkki kaltereiden taakse.

Tunkkihan on toki sitä mieltä, että Joku Johannes Jokukari oli kaikkein  pahin narkkari, eikä sitä tuomittu ollenkaan Julian melkein tappamisesta, mutta aavistuksen huonosta julkisuuskuvasta johtuen Johanna pistettiin kateellisten näätätuomareiden toimesta linnaan. Artokin käytännössä yksin vastaa noin 90%:sta pohjois-suomen rikoksista ja silti se kaksinkäsinkuristaja, torakka, hampaaton ruutana saa jatkaa vapaallajalalla. Tunkki siis ei suorastaan pysty ymmärtämään miten ihmeessä se voitas pistää linnaan. Johanna on hyvin äänekkäästi sitä mieltä, että "Miksi minua vihataan, en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään" ja tuo on suora sitaatti.

No nyt ei taas pistetty linnaan, tälläkään kertaa. Mitäs sitten, kun Tunkki ei tästäkään asiasta pysty huolehtimaan ja järjestää itsensä linnaan? Eli tavallaan kai tämä menee niin, että Tunkki pääsi kuin possu karsinasta ja nyt kun se tavoilleen uskollisena kusee tämänkin tilaisuuden, niin ehkä se pystyy pienessä mielesssään oivaltamaan, että vain ja ainoastaan se itse hoiti itsensä linnaan. Tai sitten ei, eiköhän se mene niin, että Tunkki tulee paikalle, silloin kun tulee, jos ylipäätään tulee tai jää kiinni siitä, että jonkun mummun kolmiolääkkeiden käyttö Tunkin valvonnassa kasvaa hyvin rajusti tai erilaista irtaimistoa lähtee Artistin mukaan vahingossa. Ja sitten se kärrätään linnaan.

On hyvin epätodennäköistä, että Tunkki pystyisi yhdyskuntapalvelunsa suorittamaan, kun ei se ole elämässään lukion jälkeen onnistunut yhtään missään. Eihän se pääse edes keikalle ajoissa, saati omin avuin. Ainahan se joudutaan hakemaan, kärräämään taksilla, jos se ylipäätään on edes aikeissa saapua paikalle. Koirat ja siat lähtee, kun ei se pysty niistä huolehtimaan. Yhteistyökumppanit ei kestä sen sekoilua, perhe ei kestä sen sekoilua, yhtäkään kaveria sillä ei ole ja toimintakyvyn kruununjalokivenä kai voi pitää sitä, että asumuksessa ei ole vuosikausiin ollut sähköjä. Mistä ihmeestä tollanen puskutraktori nyt yhtäkkiä löytäs itsekuria herätä aamulla ja mennä jonnekin mummujen tykö syöttämään kaurapuuroa? Ja vielä selvinpäin...

Eniveis, henk. koht. tämä yhdyskuntapalvelu tuntuu ihan käsittämättömältä jutulta ihan muista syistä. Vähän tuntuu, kun eläisin ikuista aprillipäivää. Ei jotenkin vaan loksahda palaset kohdilleen, kun itse lopetin Tunkin touhujen aktiivisen seuraamisen ja tämän blogin kirjoittelun, kun minusta Tunkki saavutti jo sellasen level 80 puskapultsari tason elämän suuressa roolipelissä. Siis mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?

Olisi kyllä suorastaan mielenkiintoista päästä jutustelemaan sen henkilön kanssa, joka Tunkin on todennut kyvykkääksi suorittamaan yhdyskuntapalvelua. On tietenkin niin, että eihän se Martti ja Mirja siellä kyttää Tunkin puuhia, vaan ne näkee noita Tunkin kaltaisia voittajia päivittäin. Varmasti siellä on paljon hävyttömämpiäkin häviäjiä, kuin meidän oma Amerikan vientituotteemme. Mutta silti. Mitä vittua?

Mitä täällä ihan oikeasti pitää tehdä, että pääsee linnaan? Tunkki on vuodesta 2008 lähtien harjoittanut raakaa väkivaltaa, eikä ujostele tarttua kättäpidempään, jos joku kehtaa huoraksi haukkua. On varasteltu milloin mitäkin pienempää tai suurempaa. Vuosikaudet on käytetty internettiä sellaisena "on mulla oikeus puolustautua ja oikasta valheita" kanavana ja haukuttu lähestulkoon kaikki sukulaiset, miesystävät, tuttavat ja yhteistyökumppanit. Thaimaasta saa pillereitä ja Julle kertoi, että amfetaaminin vaikutuksenalaisena Johki on pikkusen arvaamaton ja saattaa hyvinkin kiukustua.

TV-shopin tunnaria mukaillen, eikä tässäkään vielä kaikki. Jotenkin tuon kaiken ymmärtäisi, jos noi olisi vain näätien kovan kyttäämisen johdosta skenen salaisia tietoja ja sitä voivoteltaisi jossain foorumeilla, mutta kun Tunkki on tuomittu ensin ehdolliseen vankeusrangaistukseen miehensä ja jonkun tuntemattoman naisen pahoinpitelemisestä ja toisen kerran tuli ehdollista törkeästä rattijuopumuksesta. Tuntuu vähän hullunkuriselta, että tuolla oikeassa maailmassa ihminen voi saada parit ehdolliset ja sitten niiden valvontaikana vedellä jotain sivullista pullolla päähän, ilman mitään seurauksia. Ei, en pidä tällästä Tunkin elämän ensimmäistä kesäduunia minään oikeana seurauksena ihmiselle, joka on täysin piittaamaton yhteiskunnansäännöistä, eikä se oikein omaan oikeudentajuun mene, että kohta kymmenkunta kertaa ihmisiä pahoinpidellyt (tai siis siitä kiinni jäänyt) yksilö pistetään duuniin päiväksi tai kahdeksi kuukaudessa.

On hirmu hankala hahmottaa mikä tuon ehdollisen vankeusrangaistuksen virallinen funktio oikein on? Onko se vain oikeuslaitoksen tapa pistää ihan paperille soo soo, ei noin saa tehdä? Eihän jotain Tunkkia pätkääkään kiinnosta ehdolliset vankeusrangaistukset ja miksi kiinnostaisi? Eihän ne Tunkin elämää mitenkään muuta. Niitä tulee ja menee, so not. Enkä oikein usko, että yhdyskuntapalvelu sen enempää jarruttaa menoa. Pidetään kuitenkin mielessä, että ensimmäisen käräjäoikeuden ehdottoman vankeustuomion ja tämänpäiväisen hovioikeuden ratkaisun välissä Tunkki on kerennyt:

  • Omien laskujeni mukaan pahoinpitelemään eri asteisesti viisi eri henkilöä, viidessä eri tilanteessa
  • Murtautui samaan asuntoon kaksi kertaa yhden illan aikana, ekalla kerralla se sammu sinne
  • Täräytti uransa toisen törkeän rattijuopumuksen
  • Lähetteli vähän kuolleita rottia entiselle keikkamyyjälle, jäi kiinni lievästä petoksesta, kun ei ollut taaskaan maksuhalukkuutta ravintelissa
Tuohon päälle tietenkin lukematon määrä eriasteisia kolttosia, joita en jaksa muistella, puhumattakaan niistä mistä se ei ole jäännyt kiinni. Eli nuo on vain sellaisia juttuja, mistä se on jäännyt kiinni, juttuja joita tutkitaan tälläkin hetkellä. Tästä päästäänkin siihen suurimpaan ihmetyksen aiheeseen. Minusta näet olisi ollut loogisempaa palkita Tunkki kolmannella ehdollisella, kuin laittaa se yhdyskuntapalveluun. Kyllä vain, vaikka olen tässä nyt sössöttänyt satoja rivejä ehdollisen vankeusrangaistuksen käsittämättömästä logiikasta, niin se sentään on konsepti, jonka jotenkin ymmärrän. Oikeuslaitoksen näkökulmasta se on ihan kova juttu, tulee rikosrekisteri ja jos sinä aikana sikailee, niin saatetaan muuntaa ihan aikuisten oikeaksi vankeusrangaistukseksi.

Mutta yhdyskuntapalvelu? WTF? Mitä helvettiä? Eikä nämä ihmetykset nyt kohdistu Tunkkiin, vaan niihin viranomaisiin, jotka suuressa viisaudessa todella totesi Tunkin kelvolliseksi sellasta rangaistusta suorittamaan.

Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, sitä soveltuvuutta kartoitetaan ennen oikeudenpäätöstä ja jos todetaan kyvykkääksi sellaisesta suoriutua, niin sitten oikeus saattaa hyvinkin muuntaa ehdollisen tuomion tuollaiseksi yleishyödylliseksi puuhasteluksi. Miten hitossa tuollainen kartoitus mahdetaan tehdä? Tämän päivän jälkeen ei tuntuisi hullunkuriselta, vaikka se hoidettaisi julistekokoisella lomakkeella, jossa on muutama rivi:

Haluatko mielummin haravoida tai syöttää mummuja vanhainkodissa, kuin mennä vankilaan ja rivin päässä on kaksi laatikkoa, kyllä ja ei. Tunkki ruksi molemmat ja kirjoitti alle "yhdyskuntapalvelukin on täysin kohtuuton rangaistus ja vainoamista, mutta olen kuullut, että tämän voi suorittaa myös yötyönä. Suostun, jos lukuisat Julia Tukiaisen muistokiertueen keikat lasketaan mukaan ja voin suorittaa tuntini joko yhdellä tunnin setillä tai kahdella 20minuutin setillä. Treffipyynnöt osoitteeseen johanna@dollsdancers.fi, ei näädille.".

Sitten reilusti tyhjää ja toinen kysymys: "onko sinulla päihdeongelmia" ja taas laatikot mihin ruksia, mutta koska alkoholismissa ja epäilemättä muissakin päihdeongelmissa on eri asteita, niin alla on myös pitkä viiva, johon Tunkin tapauksessa on ilmestynyt teksti "Alkoholismini on edesmennyttä, diabetekseen täysin yllättäen kuollutta siskoani vähäisempää". 

Sivun alareunassa on sitten vielä tilaa laittaa muita päätökseen mahdollisesti vaikuttavia seikkoja, joihin Tunkki on kirjoittanut tikkukirjaimilla "MINULTA VIETIIN KOIRAT JA HALUAN NE TAKAISIN, SITÄ PAITSI PIKKU ÄMMÄ JASMINE HANKKI SILIKOONIT JA KÄVI JENKEISSÄ, KOSKA SE MATKII MINUA", kuulakärkikynä katkesi kahdennentoista huutomerkki-ykkönen-huutomerkki kombon jälkeen, joten allekirjoituksen Tunkki on lappuun vetäny työntekijältä refleksin omaisesti varastamallaan lyijykynällä.

En hetkeäkään epäile, etteikö tollasta perunankeittämistä vielä harjoittelevalle 35-vuotiaalle optimoitua lomaketta olisi olemassa ja siellä se jonkun flaskan arkistossa varmaan on.Ei jotenkin vaan mene jakeluun tämä ratkaisu. Ihmisiähän nekin on, jotka noita ratkaisuja tekee, mutta miten ihmeessä Tunkki on päässyt lipsahtamaan seulasta ja on tosiaan joku selvinpäin pitänyt hyvänä ideana laittaa se jonnekin tekemään duunia? Ei vaan mene jakeluun. Kuka sitten ei ole kelvollinen suorittamaan yhdyskuntapalvelua? Miten päin helvettiä pitää olla asiat, että viitsitään laittaa vankilaan?

Näinhän ne kriteerit kai tosiaan menee:

"Soveltuvuusselvityksessä arvioidaan syytetyn mahdollisuuksia selviytyä yhdyskuntapalvelusta. Selvitystä varten syytettykutsutaan haastatteluun. Lisäksi hankitaan selvityksen kannalta tarpeellisia tietoja eri viranomaisilta. Soveltuvuusselvityksessä kartoitetaan syytetyn elämäntilanne sekä motivaatio yhdyskuntapalvelun suorittamiseen. Tarvittaessa voidaan palvelun onnistumiseksi suunnitella tukipalveluja. Soveltuvuusselvityksestä aiheutuvat kohtuulliset matkakustannukset korvataan syytetylle. 
Lopuksi Rikosseuraamuslaitos antaa lausunnon syytetyn edellytyksistä suorittaa yhdyskuntapalvelurangaistus. Kielteisten lausuntojen perusteena on tavallisimmin syytetyn hallitsematon päihteidenkäyttö. Jos tuomioistuin katsoo, ettei syytetyllä ole edellytyksiä palvelun suorittamiseen, ei yhdyskuntapalvelua tuomita."

Tunkki kutsuttiin haastatteluun, mutta eihän se sinne mene, kun ei se tosiaan avaa postejaan. Eikä sillä tiukan tulkinnan mukaan edes ole omaa asuntoa, vähän väliä hukkuu Albertinkadun arvokiinteistön avaimet ja sitten niitä etsitään kissojen ja koirien kanssa, kun Mika ei Tunkin sepustusten mukaan kuitenkaan suostu teettäämään sille uusia. Sitäpaitsi tuskin sen sinne kartoitukseen olisi mennyt ajallaan, kun eihän se ole kertaakaan tullut oikeudenkäynteihinkään ajoissa. 

Mitähän tarpeellista tietoa ne on Tunkista hankkinut, kun tällä hetkellä tutkinnassa olevat toistuvat rikokset ei ole ratkaisuun vaikuttanut? Onko ne soittanut numerotiedusteluun ja kysyny Tunkin prepaidin saldoa, vai mitä helvettiä?

Mitenköhän sitä elämäntilannetta on mahdettu selvittää, tuskin ainakaan on käyty siellä säännöllisesti kodittomana lorvivan kohupersoonan sähköttömässä kämpässä, jossa Seiskan reportaasin mukaan on koirien ulosteita lattioilla. Puhumattakaan niistä kymmenistä kerroista, kun Tunkki herää itselleen tuntemattomista syistä putkasta, jonkun tuntemattoman henkilön asunnosta tai ihan vaan sairaalasta, kun on sammunut lumihankeen. 

En oikein pysty ymmärtämään tätä yhtälöä. Minä, joka olen sentään saatanallinen Tunkin stalkkaaja ja kova herjaaja, lopetin sen kyttäämisen, kun todellisuudessa se on ihan samanlainen reppana, kuin sadat tai tuhannet nistit ja puskapultsarit. Olen selvästi ollut väärässä käsitykseni kanssa, koska ilmeisesti elämäntilanteessa kuitenkin on sen verran karismaa, ettei linnaan tartte lähteä. 

Tuosta motivaatiosta en viitsi sanoa mitään - sovitaan, että Tunkilla todella on motivaatiota vaikka ja kuinka paljon. Tosin vaikea on kuvitella sellanen henkilö, jolla ei ole, jos vaihtoehtona on lähteä lusimaan.

Tämän käsittämättömän aivopierun kliimaksi on kuitenkin seuraava kohta: "Kielteisten lausuntojen perusteena on tavallisimmin syytetyn hallitsematon päihteidenkäyttö."

Niin. Jotenkin tässä Tunkin elämän dokumentoimisessa on aikalailla turtunut mitä ihmeellisempiin tapahtumaketjuihin, mutta tässä jotenkin vedetään pohjat. Miten (tekisi mieli laittaa kirosana) ihmmeessä Tunkin päihteidenkäyttö ei ole hallitsematonta? Sehän on ollut jokaisessa oikeudenkäynnissäänkin ihan lärvit? Siis niin kuutamolla osassa istunnoista, että silmät pörrää päässä ja huulet louskuttaa kuin kamelilla. Millä levelillä ne oikeasti hallitsemattomat deekut ja nistit sitä kamaa oikeen vetää, jos Tunkilla on homma hallinnassa?

Tunkkihan tosiaan piipahti katkolla tuossa tammikuun loppupuolella ja hyvin meni. Näin Tunkki itse asiasta lausui kesken hoidon:
"En häpeä tätä ollenkaan,sillä tiedän niin monia ihmisiä jotka kärsivät ties mistä eri riippuvuuksista, kuten pelihimosta, seksihimosta, alkoholismista, narkomaniasta jne.  
Minun tilanteeni johtuu enemmänkin lähinnä traumoista, Julian menehtyminen ja eräiden perheenjäseniemme käytös minua kohtaan meni liian pitkälle sietokykyjeni kanssa ja oli vain ajan kysymys, milloin pääsen vain lepäämään ja lukemaan suosikkiani Aku Ankkaa.  
Jos olisin tästä hoidosta tiennyt, olisin ehdottomasti tuonut myös Julian tänne, lääkkeellinen hoito on täysin eri asia kuin täysin lääkkeetön hoito esim. alkoholismiin. Maailma julkisuudenhenkilöt ovat monet olleet vieroituksissa eivätkä häpeä sitä ollenkaan. "
En todellakaan halua kyseenalaistaa Tunkin täysin hallinnassa olevaa tai ei missään tapauksessa ainakaan hallitsematonta päihteidenkäyttöä, mutta silti, tähän kai jotenkin tiivistyy Tunkin alle viikon kestänyt intensiivinen päihdeongelmienhoito:



Tuskin tunnelmaa himmentää sekään, että ennen katkolle vapaaehtoisesti, suoraan putkasta lähtöään Tunkki kerkesi käydä hakkaamassa isänsä Jollaksessa. Toisella kerralla Tunkki piipahti sairaalassa, kun se oli Kapteeninkajuutasta aavistuksen nauttineena heitetty pihalle juomien pummaamisen takia, pihalla perus raivarit Julian kuolemasta ja kun taksiinkaan ei ollut rahaa, niin Tunkki sammui sitten lumihankeen, josta Diabetestaksi (ambulanssi) sen sitten kiikutti sairaalaan.

Olen 100% varma, että Tunkki ei ole ollut vuosikausiin selvänä päivääkään. Siis yhtäkään kokonaista päivää. Voisin perustaa tuon vaikka siihen, että Tunkki on itse monet kerrat todennut, että viinasta ja pillereistä se ei vaan voi luopua ja ihan ymmärrettävästä syystä. Kuka haluaa kokea vuosikausia kestäneen maanantain ja lauantain välisen yön jälkeisen krapulan?

Mutta totta tosiaan, ei tämä rantti kohdistu mitenkään Tunkkiin, jotenkin vaan toivon, että Tunkki todella on saanut erityiskohtelua oikeuslaitoksen koneistossa, koska jos tämä tosiaan on ihan normaalia, niin aika vaikea sinne vankilaan on kenenkään joutua. Tämä vuosikausia kattavasti dokumentoitu ura huumausaineiden, pilleireiden, oikeastaan kaiken mahdollisen kaman parissa puuhastelu ja jo tavaksi tullut eriasteisten rikosten tehtailu antaa näiden seurausten ja käänteiden valossa aika surkean kuvan kriminaalihuollon tilasta Suomessa.

Ei avata skumppapulloja tänäänkään

Viihdetaiteilija, kohujulkkis Johannna Tukiainen tuomittiin kahdessa eri oikeudenkäynnissä ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Ensimäisessä istunnossa napsahti 60päivää, seuraavassa 45 päivää. Tänään Helsingin hovioikeus on kuitenkin tarkastellut suuressa viisaudessaan käräjäoikeuksien tuomioita ja todennut, että Johanna soveltuu suorittamaan tuomionsa yhdyskuntapalveluna. Tuomiot muutettiin siten, että päivä linnaa on nyt tunti yhdyskuntapalvelua. Tuomiossa ei otettu kantaa Johannan aikaisempaan toiveeseen suorittaa tuomioitaan yötyönä, mutta epäilemättä sekin vielä järjestyy, pitäähään oman kansan naista tukea elämän kuoppaisella tiellä.

Yhdyskuntapalvelu on mielestäni erityisen ihanteellinen rangaistus nimenomaan Johanna Tukiaiselle, sillä Rikosseuraamuslaitoksen mukaan henkilön soveltuvuus erikseen selvitetään:

 Yhdyskuntapalvelua voidaan tuomita

  • jos rikoksesta tuomitaan enintään 8 kuukauden vankeusrangaistus
  • syytetty suostuu yhdyskuntapalveluun
  • syytetyn oletetaan suoriutuvan palvelusta.
Sivua kahlaamalla käy myös selväksi minkälaisia asioita huomioidaan, kun selvitystä tehdään:
Syyttäjän tehtävänä on pyytää Rikosseuraamuslaitosta selvittämään syytetyn soveltuvuus yhdyskuntapalveluun. Ellei syyttäjä ole tehnyt tällaista pyyntöä, voi syytetty itse tai hänen asiamiehensä ottaa yhteyttä yhdyskuntaseuraamustoimistoon ja tehdä aloitteen selvityksen laatimisesta. 
Soveltuvuusselvityksessä arvioidaan syytetyn mahdollisuuksia selviytyä yhdyskuntapalvelusta. Selvitystä varten syytetty kutsutaan haastatteluun. Lisäksi hankitaan selvityksen kannalta tarpeellisia tietoja eri viranomaisilta. Soveltuvuusselvityksessä kartoitetaan syytetyn elämäntilanne sekä motivaatio yhdyskuntapalvelun suorittamiseen. Tarvittaessa voidaan palvelun onnistumiseksi suunnitella tukipalveluja. Soveltuvuusselvityksestä aiheutuvat kohtuulliset matkakustannukset korvataan syytetylle. 
Lopuksi Rikosseuraamuslaitos antaa lausunnon syytetyn edellytyksistä suorittaa yhdyskuntapalvelurangaistus. Kielteisten lausuntojen perusteena on tavallisimmin syytetyn hallitsematon päihteidenkäyttö. Jos tuomioistuin katsoo, ettei syytetyllä ole edellytyksiä palvelun suorittamiseen, ei yhdyskuntapalvelua tuomita.
En tietenkään tiedä kuka selvityksen tekee ja minkälaisilla meriiteillä kyseinen henkilö on liikenteessä, mutta maallikon korvaan hieman särähtää esimerkiksi se, että Johanna ei aikaisempiin kutsuihin vastannut, mutta ehkä sen voi ymmärtää, kun tapana ei muutenkaan ole avata posteja. Johannallahan on todettu, Johannan itse toteamana eriasteisista alkoholismeista vähän lievempi taso, kuin Julialla ja toivoisinkin, että arkikielessä tätä alkoholismin tasoa jatkossa kutsutaan monopolin hengessä  get out of jail free card.

Ehkä tässä ratkaisussa on painanut eniten Johannan motivaatio suorittaa tuomionsa ehdottoman sijaan nimenomaan yhdyskuntapalveluna, koska siitä on olemassa ihan videolausunto. Johanna on itse todennut, että se olisi oikea ratkaisu, mutta mielellään nimenomaan yötyönä, koska sitähän Johanna on tehnyt vuosikaudet. Kiva huomata, että oikeuslaitos ei ole raaka ja tunteeton koneisto, joka ei ollenkaan huomioi sen rattaisiin joutunutta ihmistä. Nyt on ymmärretty isolla kädellä ja suurella sydämellä.

Yhdyskuntapalvelu epäilemättä on osittain huonosta julkisuuskuvastaan kärsivälle Johannalle mitä ihanteellisin paikka suorittaa muutenkin täysin vääristä syistä annettu vankeusrangaistus, mutta jotain ehtoja siinäkin sentään on:
Yhdyskuntapalvelu suoritetaan tarkan palvelusuunnitelman mukaisesti. Palvelusuunnitelmaa ja sen aikataulua on noudatettava täsmällisesti. 
Lievästä palveluehtojen rikkomisesta (esim. myöhästyminen) seuraa suullinen tai kirjallinen huomautus. 
Törkeä rikkomus (esim. poisjäänti palvelusta tai päihtymys palvelupaikalla) voi johtaa palvelun keskeyttämiseen ja asian viemiseen syyttäjälle. Syyttäjän esityksestä tuomioistuin voi muuntaa jäljellä olevan rangaistuksen vankeudeksi. Yhdyskuntapalvelu voidaan keskeyttää ja muuntaa vankeudeksi myös uuden rikoksen takia.
Omasta puolestani haluan toivottaa Johannalle ja Suomen oikeuslaitokselle oikein hyvää kesää, päätös on ollut mitä ilmeisemmin täysin oikea. Johanna soveltuu ja on täysin kykenevä suorittamaan tuomionsa yleishyödyllisissä askareissa ja epäilemättä ottaa opikseen, tekee niin sanotusti parannuksen. Johannaa tuskin tämän jälkeen nähdään potkimassa poliisiautoja, varastamassa matkapuhelimia, murtautumassa asuntoihin tai satunnaisesti uhkailemassa eri viranomaisia toimipisteen räjäyttämisellä. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Isompia asioita

Tuksulassahan ei siis ymmärretty mikä tässä vitsissä on "hauskaa". Mun pakkomielteisen narkkari-maanikon imagoonhan tämä paljastus on tietenkin kolhu, jota tuskin pysty koskaan paikkaamaan. Kerron silti, koska oikeat pillerit jne.

Tämä näätäilyhän ei kai ole kovinkaan vakavaa puuhaa? Siis kaikki ymmärtää, että me nyt vähän käydää lukemassa Tunkin puuhista, kukin omasta lähteestään ja silleen? Näitä juttuja ei siis vissiin ole tarkoitus elää mukana? Itse kirjoittelen tällästä blogia itseäni viihdyttääkseni ilman mitään missiota. Joku sitten käy lukemassa, osa lukee vaikka ei tykkää (terkkuja vaan Tuksulaan), osa ei tykkää ja joku sitten tykkää. Näin se menee. On ihan huikeasti meikäläistä fiksumpaa porukkaa, jotka tuottaa mieletöntä sisältöä ja silti aina löytyy joku, joka ei vaan tosiaankaan ole samaa mieltä. Tämän voi todeta ihan millä tahansa sivustolla. Sellasta asiaa ei olekaan, joka vedettäs harmonian saattelemana suoraan tajuntaan ja kaikki vaan komppailis.

Näillä Tuksutouhuilla ei voi saavuttaa yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Vaikka kuinka intohimosesti takos painavaa sanaa blogiin, niin se vaikuttaa ei yhtään mihinkään. Vaikka kuinka kävis läpi puhelinluettelosta kaikki Tukiaiset ja julistaisi faktaa, niin lopputulos on ihan sama. Tunkki ei tule järkiinsä, vaikka sitä kuinka valistais, sympatiseerais, ohjeistais tai ottais osaa. Ei auta vaikka kuinka moralisois Seiskaa, kun ne antaa kaiken tämän tapahtua. Ralli pyörii ja vaikka kuinka mietin, niin viihde ja ajankulu on tasan tarkkaan ainoa asia, jota tästä touhusta voi käteen jäädä.

Ei ne poliisit pistä Tunkkia sähkötuoliin, vaikka kuinka olis powerpointti esittää viimeisen viiden vuoden kepposista. Eläinlääkäri ei niitä eläimiä pelasta, vaikka luurimessa jonottelis sata näätää ja kaikilla olis sydäntäsärkevää kerrottavaa niiden eläinten kohtaloista. Kaikki tuo on tapahtunut, koirat oli "häkeissä" pariin otteeseen ja Tunkki jopa korotti panoksia uhkaamalla vaikka mitä ja ketä. Mitäs siinä sitten kävi? No kaikkihan sen tietää, ne karkaili uudestaan. Edelleen ne asuu paskan keskellä ja Tunkki otti uuden possun, vaikka ei edes tiedä itse missä asuu.

Eikä tässä ole mistään salaliitosta kyse. Ei ole mitään Bilderbergejä, jotka vähän kattelee, että Tunkki saa jatkaa sekoiluaan. Poliisin näkökulmasta Tunkki on vaan yks... no... ressukka. Ei se mikään yhden naisen rikollisliiga ole. Ihan mistä tahansa pk-seudun lähiöstä löytyy heti kolme huomattavasti Tunkkia touhukkaampaa yksilöä. Tunkin krooninen varastelukin on ihan kenen tahansa narkkarin arkea. Se muksii kuonoon milloin ketäkin, mutta sellasta tapahtuu ihan jatkuvasti. Kyse ei ole siitä, että poliisia ei kiinnosta. Kyllä siellä varmasti on konstaapeli poikineen, jotka henkilökohtaisesti pitää Tunkin sekoilua kuvottavana, ihan samalla tavalla kuin sinä ja minä. Jos niiltä kysyttäs, niin kyllä ne varmaan mielellään laittas Jumalan suun koppiin. Kyse on resursseista.

Kun varamiespalvelusta ei voi tilata vuokrakonstaapelia seurailemaan Tunkin sekoilua ja määrärahat määrää mitä keretään tekemään, niin ei se meidän Tunkki yksinkertaisesti ole rikollisella urallaan yhtään sen ansioituneempi, kuin laulajana. Se on sellanen lähiöpubin epästabiili päihdeongelmainen pikkunilkki. Se myy niitä pillereitä häikäilemättömästi FC:ssä, tyrkyttää niitä vaihdossa viinistä tuntemattomillekin jne. Se ihan ite kertoilee jatkuvasti niistä pillereiden puljaamisistaan, mutta sitä se on narkomaaninkin arki. Yhtä Tukiaista kohden löytyy ainakin 10000 Hannua ja Seppoa, jotka pyörittää tota ihan samaa rallia.

Kerran synkkänä syysyönä juttelin yhden toimittajan kanssa kunnianloukkauksista. Tämähän ei siis ole oikeuslaitoksen tai Poliisi yljohtaja Paateron virallinen mielipide, ihan vaan yhden toimittajan. Näin se kuuluu. Minä kysyin miksi Tunkin kunnianloukkauset etenee aina ei yhtään mihinkään. Ja siis niinhän se menee. Kyllä Tunkista niitä sorvataan ja jokainen meistä voi käydä wikipediasta tai finlexistä tavaamassa lakipykäkiä. Kaikki me tiedetään, että kyllä se Tunkki sitä ja tätä pykälää rikkoo. No minä kysyin ja näin se toimittaja kertoili asiaa yhtään miettimättä.

Etenkin PK-seudulla on liki mahdoton saada kunnianloukkausjuttuja etenemään, koska resurssit. Niillä poliiseilla kas on sellanen ihan oma bändi, jotka vähän kahlaa rikosilmoituksia ja tarkoituksena on sitten priorisoida tapauksia. Kun tiedetään, että ihan jokaista polkupyörävarkautta tai huorittelua foorumilla yksinkertaisesti ei vaan voida tutkia ja ruuhkat käräjillä on mitä on, niin tilanne ei ole ihanteellinen yhtään kenenkään mielestä. Vaikka kuinka kaikki ymmärtää, että kyllä sillä uhrilla paha mieli onkin. Ikävästi vaan sähkö ei tule pistorasiasta ja raha seinästä, vaan kaikki me elellään tässä todellisessa maailmassa, jossa fyrkkaa ei ole loputtomasti. Tässä todellisuudessä, tänä herramme vuonna 2013 tilanne on tämä.

Omat kasaan kuihtuvat tietolähteeni ei tietenkään ole samalla levelillä kuin Tuksulan ja ihan jo laiskuudesta johtuen en jaksa soitella sairaaloihin ja kysellä Tunkin vointia, että voin sitten täällä kerätä jotain internet-moneytä tai jotain mikrokosmoksen päässään kuvittelemaa karismaa. Kun siis täähän on oikeesti tosiaan vaan ehkä eniten harrastus, mä vaan kirjottelen mitä sylki suuhun tuo ja tämä ei johda tai tule johtamaan yhtään mihinkään. Maailmasta ei tule parempi paikka, Tunkki ei opi, asiat ei muutu. Me vaan vähän naureskellaan sen sekoilulle ja se saa tehdä työtä mistä tykkää. Joudun luultavasti toistamaan tämän asian monesti tässä kirjoituksessa ja siltikin on porukkaa, jotka ei tajua edes omaa näkemystäni. Puhumattakaan, että olisi samaa mieltä, sillä kyllähän osa tätä touhuaa hyvinkin ammattimaisesti, ylpeydellä ja suurella tunteenpalolla.

Nyt ei ikävä kyllä ole latoa tiskiin mitään vuosisadan veriyrjöskuuppia, puhumattakaan live feediä sairaalasta, mutta näistä kunnianloukkaus asioista nyt ajattelin esittää yhdenlaisen esimerkin.



No ihan alkuun nyt vähän sitä tekijänoikeuslainsäädäntöä. Tämä on syyttäjän päätös, ei poliisin, eli tätä ei voi ottaa suorana proof of conceptina esittämiini väittämiin. Ihan puhtaasti kunninahimottomuudesta ja laiskuudesta johtuen en jaksa vaivautua pyytämään vastaavia papereita, joissa todetaan, että tutkinta on lopetettu syystä x ja y, mutta niitäkin on. Tunkistä kyllä touhutaan näitä ilmoutuksia ja ne tosiaan etenee ei yhtään mihinkään.

Mitä tässä siis sanotaan? No syyttäjä toteaa, että Tunkki on herjannut. Syyttäjä toteaa, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy. Oma näkemykseni on, että tässä maallikon järjellä voisi täyttyä jopa törkeän kunnianloukkausen tunnusmerkistö, koska Seiskan FC:ssä se tunkki tuota ilosanomaa saattoi tuhansien tietoon. No syyttäjä joka tapauksessa päättää jättää syyttämättä. Miksi, on tässä nyt se olennainen varmaankin, jos haluaa ymmrtää päätöksen perusteluiden absoluuttisen järjettömyyden.

"Ongelmia" on kaksi. Ensimäinen varmaan on sellaista ihmisten yleistä oikeustajua kutkutteleva, kun ihan paperille kirjoitetaan, että ei me tätä lähdetä puimaan, kun Tunkki jo tiedetään rikolliseksi. Sitähän tuo perustelu siis tarkoittaa. Käytännössä syyttäjä antaa tässä Tunkille jonkinlaista paljousalennusta ja aika monen mielestä on nurinkurista, että kun vetää turpaan, niin samalla junalipulla saa sitten solvata. Uhrin kannaltahan tuo ei ole mitenkään ideaali tilanne. Ei kukaan kuvittele, että tuosta napsahtaa taas 105 päivää ehdotonta, mutta ei se varmaankaan tunnelmaa nostata tai ole omiaan lujittamaan ihmisten uskoa oikeuslaitokseen. Tässähän nyt siis yhdella A4:lla todetaan, että Tunkki teki, mutta meitä ei kiinosta, koska se on se hakkas jonkun jo aikasemmin.

Se varsinainen ongelma on noiden perusteluiden järjettömyys. Tuossa todetaan, että asia olisi voitu käsitellä samassa istunnossa, jossa paukutettiin ehdotonta. Varmaan olisikin voitu käsitellä ja se tosiaan olisi varmaan kaikille hienosti jopa sopinut, koska kaikki tietää mitä Tunkin munuaisaltaille tapahtuu ennen oikeudenkäyntejä. Tuohan on tavallaan ihan järkevääkin, mutta kun asianomistaja kuulusteltiin asiasta useampi viikko tuon oikeudenkäynnin jälkeen.

Eli vuonna 2011 Tunkki vähän täräytti iPhone miestä pullolla päähän ja muutenkin esitteli lavakarismaansa. Sitten se jätti tulematta oikeuteen ja asian käsittelyä jouduttiin lykkäämään. Sitten kaksi vuotta myöhemmin se taas kerran solvaa jotain niin julkisesti ja niin suuren yleisön edessä kun pystyy, on siis oma itsensä. Tästä sitten tehdään rikosilmo ja asia jää odottelemaan koneiston rattaissa. Tunkki vastoin odotuksia ilmestyy sekavana, perse verestä tahrasena kuulemaan tuomionsa ja yleisö hurrasi. No sitten kuluu jokunen viikko ja poliisi kuulustelee asianomaisen tästä kunnianloukkauksesta ja taas asia etenee koneiston rattaissa. Puoli vuotta oikeudenkäynnin jälkeen syyttäjä sitten toteaa, että JOS tämä olisi käsitelty puolivuotta aikaisemmin samassa istunnossa, jossa käsiteltiin vuoden 2011 juhannuksen sekoilua, niin tämä ei olisi vaikuttanut tuomioon merkittävästi.

Jokainen voi ihan itse miettiä mitä tuo tarkoittaa omassa arvomaailmassa, mutta hankala tästä on muodostaa mitään kovinkaan... valistunutta käsitystä oikeuslaitoksen näkemyksestä ja linjasta. Ehkä tämänkaltainen toiminta ei ole omiaan luomaan uskoa siihen, että oikeuslaitos pitää huolta, että oikeus toteutuu ja ihmiset joutuu tilille tekosistaan. Kärjistäen kai voisi sanoa, että jos meinaa sekoilla, niin kannattaa sekoilla kunnolla ja monta vuotta, koska kanta-asiakkaille kertyy ostoksista boonusta.

Tässä ei nyt ole kysymys siitä, että Johanna Tukiaisella olisi kontakteja ja joku mafioso sitten pitää huolta tanssijan mielenrauhasta. Tämä on vain tilanne tällä hetkellä. Syyttäjä tuskin ajattelee, että ihan sama jos vähän herjää, ei niingu kiinosta, kun ihmiset on vaan kateellisia ja ajojahtihan tässä on kyseessä. Suomessa nyt vaan ikävästi on jo valmiiksi hävyttömät jonot käräjillä ja Suomea on jopa tästä käsittelyiden venymisestä moitittu muidenkin kuin näätien toimesta:  http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Uusi+valtakunnansyytt%C3%A4j%C3%A4+Oikeudenk%C3%A4yntien+venyminen+on+oikeusturvaongelma/1135254933795

Yritän nyt tässä selittää omaa suhtautumistani näätäilyyn, näihin tapahtumiin ja sitä miten voimakkaasti nämä asiat koskettaa minun henkilökohtaista hyvinvointiani. Ihan vaan siksi, että joku mahdollisesti saisi ajateltavaa (ei kovinkaan todennäköistä), kulutellakseni aikaa harrastuksen parissa ja treenatakseni omaa aivoani. käyttämällä sitä sisällöntuottamiseen

Eli ei, en ole huolestunut oikeudenmukaisuuden toteutumisesta edes pk-seudun mittakaavassa. En oleta, että nyt kun PasCo jyrähtää, niin nää asiathan muuten oikenee ihan tällä. Puhumattakaan, että kylpisin jo etukäteen sellasessa pienessä erinomaisuuden tunteessa, kun filantrooppina esittelin never before seen, highly classified court documentin. Ei tee tiukkaa tunnustaa, että Tunkin veriyrjöt ekana Tuksulassa on huomattavasti kovempi skuuppi ja ne jotka pisteitä jakaa, niin kyllä tää ja seuraavatkin erät menee sinne ihan suvereenisti.

Kun tästä omasta näkövinkkelistäni katselen maailmaa näppäimistön takaa, niin kyllä mua naurattaa Tuksula.com ihan tosi reippaasti. Vähän samalla tavalla, kuin vaikka Julian kosmetologi opinnot. Eikä minua naurata sen takia, että olisin parempi, vaan sen takia, että tuntuu ihan tosi täysillä, että me eletään ihan eri maailmassa.

Koko touhu on ihan absurdia. Jos minä menisin baariin, heittäsin takin naulan ja vähän vaivihkaa hivuttasin keskusteluun suuren meriittini näätäpiirien maanisena narkkarina, joka satunnaisesti nappaa kovan skuupin yhden pultsari Tukiaisen spedeilystä, niin ihan takuu varmasti saisin sääliä osakseni. Tässä mikrokosmoksessa varmaan joku tietää, että sellanen Paskon blogi on ja siellä se jannu pakkomiellettään toteuttaa kyttäämällä objektiivi pystyssä Jumalan suun tekemisiä. No mitä sitten? Valtava määrä ihmisiä ei kehtaa tunnustaa edes puolisolleen, että ne näätäilee. Puhumattakaan, että siitä puhuttais työpaikalla. Tiedätte kyllä miksi. Koska täähän on ihan hölmöä touhua. Mehän kytätään Suomen hölmöimmän julkkisen elämää ja osaa se jopa koskettaa. Osaa se koskettaa tosi syvältä.

Tässä kontekstissä on varmaan helpompi ymmärtää minkä takia Tuksula.com on minusta ihan tosi kovanluokan läpyskä. Siis sellanen hahaha, ei vittu mitä idiootteja. Ja siis tämähän on vain mun mielipide. Samaa ajatellaan minusta, minä saan tätä ihan samaa palautetta ja monesti jopa aiheesta. Satunnaisesti tulee jopa mielenterveydestäni huolestuneiden yhteydenottoja, mutta se ainakin on varmaa, että se Henkka lipsautetaan vähän vaivihkaa johonkin ja sit vähän mietiskellään, et jaha, se ei ota taas lääkkeitään. No mitä sitten? Käykää kattomassa ihan mistä tahansa internetistä, mitä ihmiset "suustaan" päästelee. Jos tollaseen sontaan suhtautuis silleen tosi täysillä, niin siellähän sitä makailtais Markku Tukiaisen vieressä, lepositeet kireellä.

Vitsihän ei nyt varsinaisesti ole instituutio Tuksula. Tuksula on sivusto, jossa on viimeismän tiedon mukaan (noin klo 22:00):

Viestiketjuja:525
Viestejä:62,859
Jäseniä:463
Käyttäjäennätys:277

Ihan varmaan jokainen tajuaa, että yli 400 ihmistä ei ole yhtään mistään asiata samaa mieltä. Tuossa porukassa the Tuksulalaiset muodostaa kourallinen voittajia ja kärjessä tietty Barbi Turaatti. Mitään Tuksulaa ei ole olemassakaan muualla kuin tämän kourallisen päässä. Muille se on vaan foorumi, josta irtoo doksia ja siellä on se chatti missä voi rupatella Tunkin lisäksi vaikka virkkaamisesta. Tavallaan se minulle hauska vitsi on fundamentalistien Tuksula ja sen brändi ja kerron miksi.

Ihan olemattoman pieni otanta tuon foorumin käyttäjistä identifioi itsensä Tuksulalaisiksi. Siellä ne taputtelee toisiaan selkään ja miettii ihan ääneen keskenään , että täällä meidän mestassa muuten tulee doksit välittömästi ja voi voi niitä ressukoita siellä Hymyssä. Vähän inside läpyä siitä miten Hymystä saa lukea meidän skuupit mutta pätkittynä ja pikkusen myöhemmin. Niin, mitä tuo nyt sitten on jos se ei ole ihan levoton vitsi?

Tässä meidän pikkusen nolojen puuhastelijoiden maailmankaikkeudessa on yks bändi, jotka tietää olevansa vähän enemmän, paremmin ja kovempaa. Ei kai tollasta pitäs tapahtua enää murrosiän jälkeen? Siis sellasta me mennään Liisan kanssa kattelee heppoja, mutta sä et voi tulla, koska sulla on rumat tarralenkkarit ja sitten itketään.

Eikä tämä nyt ihan pelkästään mun päästä vedettyä ole todellakaan. Ihan ne siellä keskenään ammattietiikka pintaan puskien tosiaan pohdiskelee näitä asioita. Eikä ainoastaan sitä niiden omaa statustaan, meillä meinaa on tässä skenessä ihan aito kilpailuasetelma. Kyllä vain, ei minulle siitä mitään kerrottu, enkä tiedä mitä jaetaan palkintona, mutta tosiaan ihan yhteisellä Jihadilla me ollaan ja kuten käyttäjä Ghoopo asian ilmaisi, kyse on isommista asioista.

Miten ihmeessä pitää suhtautua, kun Tuksulaa tulee edustamaan joku voittaja ja tilittää tekijänoikeuksista? Ihan for reals, jannut kopsuttelee omalle palstalleen kaiken mitä mistään irtoaa, yks juntti vuotaa ammattietiikka mielessään Johannan ja muiden ihmisten välistä kirjeenvaihtoa sadoille, todellisuudessa tuhansille ihmisille. Soitellaan vähän sairaalaan ja kysellään diagnoosia, että saadaan se Tuksulan skuuppi ja käteen jää... mitä? No hyvä mieli, kun me oltiin ekana. Sitten pikkusen kun on tylsää, niin lähdetään johonkin Hymyn foorumille tai jonkun ressukan blogiin narisemaan täydessä tunteenpalossa tekijänoikeuksista. Eikä edes Irmelin tai Kimmon tekijänoikeuksista, vaan Tuksulan tekijänoikeusksista.

Mammat tahkoo sukkapuikot sauhuten maailmasta parempaa paikkaa ja päivystää, että lähteet mainitaan. Logiikka tietty on, että kun se doksi lipsahti Tuksulasta julkisuuteen, niin ihan jokaisen Tuksulalaisen sydämen asia väkisinkin on, että se meidän foorumin status ratifioidaan näätien keskuudessa. Ketään muutahan se ei kiinnosta ja harva kehtaa kertoa edes sitä, että näätäilee. Tämän näätäporukan suosiosta me sitten keskenämme kisaillaan ja tärkeetä se on... en tiedä miksi. Yhtään ei himmennä tahtia sekään, että Tuksulan jäsenkirjan kirjoittaa pari pölvästiä chätissä ja muut vaan tykkää lueskella niitä juttuja.

Mammoilla on huolella lähtenyt mopo käsistä monessakin mielessä ja vähän tuntuu siltä, että glamour ei ole Tunkin yksinoikeus. Miettikääpä vaikka seuraavaa:
ghoopo: Nyt kaikki varmaan ymmärtävät, miksi juttu oli niin anonyymisti kirjoitettu. Vaikka täällä Tuksulassa tiedämme, ketkä ovat olleet osallisina. 
Tässä sitä on taas tunnelma katossa. Kaveri tosiaan pisteli menemään aikaliki kaiken mitä käsiinsä sai Tunkin ja muiden ihmisten kirjeenvaihdosta. Sitten kun joku saa pataansa ja lentää veriyrjö, niin tästa kai voi päätellä millainen wikileaks on kyseessä. Kaveri pudottelee tollasen "oli niin anonyymisti kirjoitettu ja me tiedetään kyllä osalliset" ja sitten seuraavan parin tunnin sisään, kun nää tekstit oli jo pitkin nettiä, ne varmuuden vuoksi pui sen asian seikkaperäisesti siellä samassa chatissa. Kai sen tähden, että varmasti jokainen tajuaa kuka, missä, milloin jne.

Ehkä tossa se pointti nyt on tuon harrastelun ammattimaisuus ja se miten reippaasti noloa touhua se on. Ihan jokaisen varmaan kannattais tajuta, että jo kolme näätää jonkun doksin vaikutuspiirissä on lähes takuuvarma vuoto ihan tasan jokaiselle foorumille. Jos pikusen jännittää seuraukset, niin ei varmaan kannata pölistä niitä juttuja yhtään missään yhteisössä.

Jos tollaseen "me anonymisoitiin tää juttu" spedeilyyn lähtee mukaan, niin ihan omalla vastuulla, eikä se multa ole mitenkään pois. Tunkin lottokone ei arvo edes kerran kuussa, mutta kaikkihan toki tietää mitä sen idiootin edesottamukset parhaimmillaan on. Osa jengistä saa siitä kestoystävän vuosiksi ja kaikkihan me muistetaan, kun Karkkilaan lähdettiin etsimään kenkä-kännykkä-koiravarasta. Eli kyllä näistä kepposista jaetaan satunnaisesti muutakin kuin tutkintapyyntöjä mielikuvitusuristeille.

Ihan samahan se mulle on, itse olen Tunkin suosikeissa ihan reippaasti kovemmalla sijoituksella kuin yksikään noista ja kaikkihan me se tiedetään, että Tunkki ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Tunkki kyllä tietää kuka olen, missä asun, Tunkki tietää edesottamuksistani enemmän kuin "te", eikä sekään tiedä kaikkea. Eli siis en minä tässä mitenkään omaa pesää puhdistele. Jos joku on nolo, niin minä. Jos joku on satunnaisesti vähän ollut turhan aktiivinen, niin kyllä meikä nostaa käpälän pystyyn. Esimerkiksi oli minullakin noita viestejä jo aikoja sitten, jo reippaasti ennen kuin Ghoopo kanonisoi itsensä uuteen testamenttiin ammattieettisesti pudottelemalla valitut palat. Itse en niitä julkaissut ihan puhtaasti riskinhallinallisista syistä.

Ensinäkin seuraukset sille ketjulle, jota kautta ne sain olis voinnut olla suuremmat, kuin se hyöty, eli high five kommenttiosiossa ja toiseksi mä vähän kuvittelen, että oikeissa olosuhteissa tollasesta vois päästä käräjille. Itse olen jo ensimäisestä postauksesta lähtien ajatellut, että tästä saattaa vielä olla istunto ja edelleen ajattelen, että jokainen harrastus jotain maksaa ja kyllä mä voin parillasataa lyhentää Tunkin ulosottovelkoja jos nyt sattuis, että tällä hölmöilyllä päästäis oikeusoppineita viihdyttämään. Kyse olisi silloin kunnianloukkauksesta, mitään yksityisyyttä Tunkilla tuskin on, eli kyseeseen ei voi tulla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, kun se itse raportoi ihan jokaisen liikkeensä.

Tuo FC-viestien vuotaminen kuitenkin on silleen ihan kenen tahansa mielestä takuu varmasti, ei ollenkaan harmaalla vyöhykkeellä. En usko, että se mihinkään johtaa, en usko, että kukaan tekee sen asian eteen yhtään mitään, koska nyt puhutaan Tunkista ja sen omista pikku kätyreistä- mutta jos se tekis asian eteen jotain, eikä se johtais mihinkään, niin se olisi ihan yhtä väärin, kuin ne sen omista hölmöilyistään luistaminen. Tää on ihan henkilökohtainen valinta. Voisin mennä ilman sen kummempia stressejä pölöttämään Tunkin solvaamisesta, mutta en ole erityisen innokas keksimään perusteluita sille, että vuodin Tunkin ja muiden FC-privat, koska olen näätä ja haluan karismaa.

Koskettaako esim nämä viestit mua jotenkin? No ei oikeastaan, itseasiassa ei yhtään millään tavalla. Ihan sitä samaa lässytystä mitä Tunkki veivaa livenä kaikille, jotka suostuu kuuntelemaan, julkisesti niille jotka sattuu lukemaan ja ihan samoista asioista, joilla on täytetty satoja sivuja Tunkin omia blogeja. Onko nyt PasColla sormi pystyssä ja Soso Ghoopo. No ei ole. Tämä asia ei koskettanut Tunkkia yhtään enempää kuin ne kymmenet nolouden multihuipentumat ennen tätä. Edelleen se on pikkusen karismaattisempi tanssija ja sen yksityisyyttä tuskin voi kukaan loukata yhtään millään tapaa.

Jokainen toimija ihan keskenään koittaa vedellä rajoja itselleen ja omille touhuilleen, eikä tässä touhussa oikeen kukaan voi sormea toiselle heristää. Ihan sama, vaikka Tunkista vuodetaan mitä juttuja ja soitellaan pitkin sairaaloita. Ilman niitä puheluitakin ne asiat leviää viimeistään Jarnan toimesta, kun se vähän oikasee asioita. Jos tän touhun moraalisia tai eettisejä aspekteja lähtee pohdikselemaan ja spekuloimaan, niin kyllä se vähän on kuin sisustais wunderbaumilla kaatopaikkaa.

Mutta siis Tuksula tai sen kovimmat seurapiirihurmurit. On ihan mahdoton ohittaa koko mestan kovinta voittajaa. Siis sitä Barbi Turaattia joka kyttäilee tanko kovana ip-osoitteita ja tietää, että pentagoniin ei kukaan sujahda sisään. Turaatin silmä Mordorissa tarkkailee keskimaata ja aivot raksuttaa niin, että ääni kuuluu tänne saakka. Jos meinaa puhutaan statuksesta ja skenen ymmärtämisestä, niin kyllähän Turaatti vetää pohjat monellakin mittarilla.
Barbi Turaatti: Pasko haluaa olla Tuksu-krääsän kunkku ja sitä riepoo Tuksulan suosio ja laatu
Tää on tietty ehkä vähän surullista, kun jollekin tosiaan on olemassa olemassa maailmankaikkeus, missä tää touhu on aidosti kuulia ja tän pelin pisteistä kannattaa oikein kilpailla. Mutta eihän se siihen jää, meinaa tän touhun ainoa toimija, joka myy Tuksu-krääsää, päättelee aukottomasti, että Paskolla on pahamieli, kun se haluaa olla krääsän kunkku. Barbi on päikkynsä lukenut, sen pajatsossa meinaa välittömästi yhdisty viivat ja se kaikkein loogisin lanka löytyi kuin automaattisesti. Meikä on pahana Tuksulan suosiosta ja wait fooooooor it... laadusta. .... It's the eye of the tiger....

Olen varma, että diagnoosit viuhuu pitkin internettejä ja on ihan turha sanoa, että Tuksula ei kiinnosta mua yhtään millään tavalla. Osa siitä porukasta vaikuttaa vähän... mongoloideilta, mutta mitäs sitten? Niillä on se niiden oma juttu, en minä ole oikea ihminen arvioimaan mihin tai miten jonkun kannattaa aikaansa käyttää. Kannattaa tehdä mistä tykkää. Jos käteen jää jotain ja tuntuu, että hyvin meni, niin sehän on vaan kiva. Itsehän en tunne yhtään ketään Tuksulasta, mua näistä kirjoitteluista huolimatta kiinnostaa Tuksula vielä vähemmäm kuin Tunkki ja Tunkin ohi tällä hetkellä menee ihan heittämällä My Little Pony peli tabilla. (tietääkö joku muuten, että laskeeko noiden ponien hinnat levelin mukaan? Princess Celestia maksaa nyt 500 timanttia, ja vuitton sellasta määrää saa kasaa erkkikään)

Ihan vaan on ollut tylsää ja tää Tuksula.com, me voittajat vitsi nyt vaan tuli sellaseen kohtaan, että päätin syystä tai toisesta huvittaa itseäni. Von Näätämöllä tietenkin on oma sijansa mun sydämessäni ikuisesti, Ghoopoa pidän pikkusen ... no vähintäänkin erikoisena kaverina ja Barbi Turaatti on mun mielestä ihan reippaasti hölmöin kaveri vuodelta 2013. Ei se sen kummepaa ole. Muutenhan The Tuksula varmaan onkin ihan rapsakka yhteisö ja toivon kaikesta sydämestäni, että jopa Turaatti ja Ghoopo viihtyy. Tuskin jaksan tätä sketsiä kamalan pitkään, veikkaan, että jo huomenna Tuksula painiin mun henkilökohtaisessa spektrissa samassa skaalassa kuin neljän tuulen hattu. Juu nou, maailma palaa radalleen ja lopetan töiden välttelyn.

Olis tietty ihan kiva jos nyt ei kellensäkään tullut pahamieli. Katsokaapas, eihän se nyt mua mitenkään auta tai helpota, että joku pohdiskelee itekseen miksi minä maanisesti vainoan ja olen ilkeä. Etenkin Von Näätämön tunteet on mulle tärkeät, vaikka ei silleen ollakaan bestiksiä, ainakaan toistaseksi. Tietty toivosin, että nyt kun Näätämökin huomas, että on mullakin huumorintaju, niin me voitas kurvata kimpassa shellille ja vähän pistää maailmaa ojennukseen. Loppuun pieni.. no en tiedä mitä toi on. Huumoria kait. Näitäkään ei tarttenut mennä kyttäämään Tuksulan priva chatistä, tuolla ne ootteli ja naurettu on. Lähteenä siis Tuksula, että menee propsit oikeeseen osoitteeseen.
Cinnatrill: ghoopo, eikö paskon pitänyt tulla vasta puol kahdeltatoista? :D
wheeno: toinen vanhempi asuu varkaudessa, sinne ollaan sponssin kanssa ylihuomenna menossa :)
Käyttäjätunnus: joo tottakai! luin blogin tuossa äsken ja teki niin mieli kommentoida, mutta maltan mieleni että saadaa 23.30 jutella mukavia!
Escortti: Hih ja jei. Uusi neuletakkini saapui juuri tänään :wink:
 ghoopo: Esco: hienoa! Mutta mun simpukkapaitoja ei vain näy. Lupasivat 3-5 päivää, nyt kulunut jo 11!
ghoopo: Käyttis: miksi ette juttele mukavia suoraan keskenänne, miksi keskustelun on käytävä Tuksulan kautta? En ymmärrä? Mikä sun suhe on tuon paskiaiseen?3 minuuttia sitten - Barbi Turaatti: "Saisinko Paskon kuvan ja yhteystiedot moottoripyörähenkistä tapaamista varten inboxiini? Yst. terv. Johanna Tukiainen"hetki sitten - Käyttäjätunnus: Ghoopo: No minä menin eilen tääl mainitsee sen hymy kirjotuksesta! Siitä se piina sitten lähti... En ymmärrä sen intoo, mut sano et olin jotain väärin sanonu ja et mun ois pitäny olla chatissa ni tietäsin mistä oli kyse sen ja barbin välillä...Mut ku en ollu, joten entiedä mikä on homman nimi. Ihanvaan hymyjuttujen perusteella sitä tänne " oottelin"
ghoopo: Barbi: miten on mahdollista, että yöllä on Tuksulassa vieraillut kaksi eri henkilöä tutkimassa forumia vieras-statuksella?
ghoopo: Käyttis: ??? hebreaa mulle!
Käyttäjätunnus: Ghoopo: laitan koneelta kohta selvemmin, mut siis en tunne tyyppiä, blogia lukenu ja eilen päädyin sen silmätikuks ku tääl siitä puhuin ja se oli paikalla koska hymyyn laitto viestiä mulle sitämukaa ku mä tänne
Käyttäjätunnus: En tajuu itekkään miks se mua niin alko piinaa, olin kai sanonu jotain väärin sen mielestä
Käyttäjätunnus: sei voi tänne kirjottaa ku jäis kii ni kommentoi mein juttui sit hymyssä SUORAAN
Von Näätämö: Menkää kaikki, jotka haluatte jutella hymystä ja/tai Paskosta, sinne hymyyn juttelemaan? Mä olen kypsä tähän.

Von Näätämö: Mua on joskus luultu henri saareksi, vaikken ole yhtään sen näköinen. Kaikki eivät näe miestä peeniksen takaa.
...
ghoopo: Von, anteeksi, mun on nyt pakko! Myhy: Ghoopo, Von Näätämö ja Barbi Turaatti muiden ohessa ovat vain wanna-be Paskoja. Joe osaa homman, Tuksulan nutturapäät taidottomine sepustuksineen peesaa... Siitä toki pojot.
Turaatille semmoset terveiset, että kyllä Tunkki mut tuntee, ei tartte mietiskellä tuota asiaa. Säästä ihmeessä tarmoa seuraavaan Paskoon, joka ei ymmärrä miten Coolia on, kun ollaan kaikki samaa mieltä, tässä pikkusen paremmassa yhteisössä.Etkä sä ihan väärässä ole, kyllä mä sulle vähän oon kateellinen... siis nimenomaan laadusta.

Ghooponkaan ei ainakaan mun tähden kannata kamalasti tällä jutulla vaivata päätään, kun mun kohdaltani tää alkoi vitsistä, muuttui mielipiteeksi ja nyt on jo saavuttanut "voi voi" tason. Kyllä me sovitaan kaikki näitä Tunkin juttuja puimaan ja ihan näillä puheilla lupaan ostaa sulle jonkun kahvimukin sieltä teidän verkkokaupasta. Sellasena tietynlaisena virstapylväänä ja voitontunnustuksena. Kyllä te ihan oikeasti varmaan ootte se skenen kuumimman skets... tiedon lähde. Ainakaan mun kanssa ei kannata kamalasti kisailla, koska mä olen ihan aidosti laiska ja väliinpitämätön tyyppi.

Oikeastaan ainoa joka pikkusen harmittaa, on käyttäjätunnus käyttäjätunnus. Enhän mä nyt oikeasti sua tarkoittanut vainota. En ihan tajua mistä edes puhut, mutta ei se nyt varsinaisesti ole tarkoituksenmukaista, että tulloo pahamieli. Oon pikkusen pahoillani, että se sellanen huono vitsiNI jäi harmittamaan ja tunsit itsesi vainotuksi. Tarjoon joskus sumpit, jos törmätään ja toivotelen hyvät joulut.

Muille Tuksulalaisille, keitä te ikinä olettekaan. Hyvää joulua. Blogiani saa lukea, vaikka ei tykkäisikään. Toivottavasti harrastelu jatkuu ja jokainen saa puuhastella omalla tyylillään ja jokaiselle jää hyvä mieli.

Hyvää joulua.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Eye of the Tiger

Harvoin näissä piireissä erityisesti yllättyy, siis tulee aidosti sellanen didn't see that one coming tai tutummin WTF. Tunkki oksuu verta, no siis sama kaveri itse raportoi heränneensä alasti yrjön keskeltä. Julle siirtyy Jeesuksen joukkueeseen, suurempi hämmästyksen aihe varmaan olis ollut, jos se olis 2015 vielä hehkutellu kaurapuuroa ja avokaadoa. Tänään tuli sellanen aito "jaaaaaahas, nyt on kyllä reipasta" fiilinki, kun skannailin inboxiaNI.

Näin se tarina menee, alkuun pikkusen liian pitkästi taustajorinaa.

Tuksulahan on siis the sivusto jos pitää Tunkin veriyrjöt saada tietoisuuteen paria tuntia ennen Hymyn uutista. Sivuston idea on, että siellä on keskustelufoorumi, chatti, käyttäjiä ja aiheena on Glamour. Aikaisemmin Tuksula oli kaikkien halukkaiden saavutettavissa. Riitti kun rekisteröi itselleen tunnukset ja heti pääsi puimaan pulimammojen edesottamuksia samanmielisten kanssa. Sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä, mutta yhtenä päivänä läks ihmisiä jollain kriteerillä pihalle. Ilmeisesti kirjoitteluaktiivisuus oli the juttu.

Kuten millä tahansa foorumilla, ne käyttäjät sen sisällön sinne luo ja käyttäjistä on täysin riippuvaista sitten se laatu, miten ikinä sitä mitataankaan. Laatua voisi Tunkkailun tiimoilla mitata vaikka missä suhteessa tulee oivaltavia kirjoituksia "on se kamala" tai "hirvee läski" kommentteihin. Näätäilylle ominaista kuitenkin on "uudet asiat". Itseasiassa pidempään näätineen tunnistaa hyvällä kertoimella kommentista "eihän tässä ollut mitään uutta". Eli osa näädistä kerää speksejä. Joku tulee ja pamauttaa stoorin jostain tupareista, missä Tunkilla oli just se betsi jonssoni niskassa ja mukaan lähti pari kosketinta flyygelistä, Taksin maksoi tietty Timo.

Tähän sitten vastataan "ei vittu se Tunkki on härski ämmä, minä en kyllä kehtaisi sitä tai tätä", seuraava ihmettelee "hetkinen, siis se sama jonssoni, joka oli sika-pubin keikkavideossa, onkohan sitä edes pesty?". Sitten tulee se kokeneempi näätä, joka toteaa "eihän tässä ole mitään uutta, varastihan se silloin kevät-talvella 2009 pianopallin, niistä kaikille tutuista ristiäisistä". Seuraava kommentti voisi hyvin olla "Kohtahan sillä on piano kasassa, Musiikkiopisto 3/3". Tämä kuvitteellinen esimerkki vähän kuvastaa sitä sellaista näätäilyn ... no näätäilyä.

Itse olen ajatellut, että tämä faktojen poimiminen on peräisin sellaisesta iänikuisesta kansanperinteestä debunkata Tunkin jorinoita. Back in the day meinaa pääsi veistelemään Tunkin kanssa ihan säännöllisesti. Näädillä oli sellainen kirjoittamaton ammattietiikka, että näädät kaivaa speksit ja Tunkki käräytetään. Tunkki sitten ilmestyi chattiin huorittelemaan ja kylpemään kateudessa. Näädät luukutti faktaa tiskiin ja promilleista riippuen Tunkki kilahti huolella. Se oli sellaista hyvin orgaanista fanitoimintaa.

Itseasiassa tuo faktojen keräily itseäni ... no se tuntui oivalliselta. Oli jännittävää huomata, että Tunkin satuilut on ihmisillä ihan tosi kattavasti tiedossa. Kapakassa esim on ihmisiä, jotka tietää ihan tarkalleen mistä katalogista ja mihin hintaan se aito Miamista peräisin oleva tonnin mekko oikeasti on hankittu. Se on jotenkin sellaista, että tosi moni ihan aito journalisti ei tunne omaa aihepiiriään läheskään samalla tavalla. Se on tässä näätimisessä itselleni suurempi ihmetyksen aihe, kuin se iän ikuinen ymmärtäjien one lineri "ihmiset seuraa Tunkkia, koska ne haluaa tuntea oman olonsa paremmaksi" tai joku variaatio tuosta. Ja siis tosiaan positiivisessa mielessä, koska kyllähän pro-näätä tietää Tunkista huomattavasti enemmän, kuin pikkusen kovempi kiekkofani lätkästä. Ihan tosi paljon enemmän.

No nämä uudet asiat nyt joka tapauksessa on skenessä iso juttu. Tunkki ykää verta, niin se on uusi juttu. Ei sillä tavalla uusi juttu, että se olisi kokonaiskuvassa merkittävää, mutta uusi käänne. Tavallaa se veriyrjö on vähän kuin jonkun tv-sarjan jakson kohokohta, kun se joku lääkäri köyrii sitä kuumaa hoitsua alkukauden lämppäilyjen jälkeen. En ole huomannut, että näillä "tiedoilla" olisi mitään varsinaista funktiota. Siis niitä kerätään ja odotellaan uusia tietoja. Tarpeeksi kauan kun on näätäilty, niin kaikki on "eihän tässä ollut mitään uutta".

Tämän näätäopin alkeiskurssin jälkeen pikkuhiljaa siihen varsinaiseen asiaan, joka ei siis liity mitenkään siihen "eihän tässä ole mitään uutta" juttuun. Muuten kuin, että ei näissä jutuissa ole mitään uutta. Koskaan. Koska Tunkki on Tunkki, Tunkki tunkkailee. Tunkki on kuin avaruusalus, joka kerää vauhtia kiertämällä jotain taivaankappaletta. On tietty totta, että joka kierroksella mennään kovempaa, mutta ei se sitä muuta, että edelleen veivataan ympyrää.

Tuksula saavutti ilmeisesti jossain vaiheessa kriittisen massan, eli sinne muodostui aktiivinen yhteisö, joka tuottaa "omaa sisältöä". Omaa sisältö Tunkista on tietenkin vähän haastavaa, koska koko harrastus perustuu sen hölmöläisen edesottamusten rapsailuun, kauhisteluun ja siitä vitsailuun. Ehkä rehellisempää olisi sanoa, että Tuksulaan on liittynyt mukaan ihmisiä, jotka kertoilee Tunkin tekemisistä ja tästä päästäänkin illan ohjelman varsinaiseen aiheeseen, eli näiden fantastisten raakatimanttien tekijänoikeuksiin.

Tai ei sittenkään aiheeseen, vaan taustoja omasta kontaktistan Tunkkailun Pentagoniin. Joskus kun aloittelin tätä kyttääjä-blogia, oli Tuksula all the rage skenessä. Se oli sellanen vaihtoehto Hymyn-paskafoorumin ja Kapakan välimaastossa. Reipas tuulahdus siinä mielessä, että sisäänpääsyyn ei vaadittu eliittikontakteja vanhanliiton näädistä, kuten kapakkaan, mutta tarjolla piti olla kuitenkin sitä exclusiivimatskua, eli niitä herkullisia tietoja, joita ei löydy Hymystä tai Suolesta. No, joku ilta sitten menin ja loin Joe Paskolle tunnukset. Hetken selailin sitä varsinaista foorumia ja kattelin, että jahas, tällänen paikka. No sitten hurahdin chattiin ja voi ihan hyvin olla, että ensimäisten kommentieni joukossa mainitsin blogini.

Vaikka kokemus mieltä kaivelee ja välillä lääkärin kanssa jutellaankin, että olisi hyvä jo päästä yli kohtaamastani internetkiusaamisesta, en tosiaan muista mitä sinne sanoin. Fakta kuitenkin on, että blogiani häikäilemättä mainostin, oma muistikuvani tilanteesta on, että jotain "Kirjoittelen muuten joepasko.blogspot.fi blogia" tms. Kiistatonta tosiaan kuitenkin on se, että ihan vaan kerrassaa ilmestyin paikalle ja hyvin äkkiä olin kuin kotonani. Suoraan tungin kaikkien naamaan tätä jumalan lahjaa Tuksufaneille. Aika pikaisesti kuitenkin joku huomasi, että nyt on muuten näppäimistön takana mulkku ja tosi pienellä viiveellä tuli netikettiä ruutuun. Siinä pistettiin Pasko ojennukseen alta aikayksikön. Jos joku ei vielä tiedä miten huumorintajuton tosikko veti herneet kärsään, niin joku voittaja siellä informoi, että tänne ei tartte tulla blogia mainostamaan.

Tästä eteenpäin tarinankulku ei sitten olekaan kiistatonta. Oma käsitykseni on, että sillä hetkellä tajusin, että tätä menoa oon muuten päässyt seuraamaan ennenkin ja tännehän mun ei muuten kannata jäädä. Syitä on oikeastaan kaksi. Se painavampi on se, että halusin tunnukset pois, ettei tartte kenenkään tulla narisemaan, kun kopsailen kaikki skuuppini sieltäkin. Niin, siis suurin osa sisällöstänihän on jo nyt / oli jo silloin peräisin kapakasta. Ajattelin ihan keskenäni, että tässä muuten kannattaa ihan vaan kadota maisemista ja kun ei ole ollenkaan mestoilla, niin ei tartte kenenkään pohdiskella miten mautonta muuten on, kun toisten vaivalla poimimista marjoista puristetaan mehut, kerätään peukut ja ollaan niin olevinaan tosi kovaa bloggaajaa.

Toinen syy, oikeastaan merkittävästi pienempi syy on sitten se, että olen joutunut elämään itseni kanssa jo tovin ja tunnistan nykyään aika nopsaan ja hyvällä kertoimella sellaset tyypit, joihin rakastun lähes välittömästi. Internetissä on hirmu yleistä, että kaksi oikein tosi hyvin toisilleen sopivaa henkilöä kun sattuu samaan "tilaan", niin heti tiedetään että tässä on kaivo, joka ei ehdy koskaan. Sellainen sielujen kaunis yhteenkietoutuminen, kuin kaksi palasta, jotka vaan sopii yhteen. Mitään järkeväähän siitä ei tietenkään tule, mutta viihteellistä, kiusallista ja taattua off-topikkia ja sitä riittää. Vähän kun olen, check that, koska olen netin maanisin narkkari ja muutenkin kova poika tuottamaan exceleitä, niin tiesin ihan välittömästi, että ainakin kaks nimimerkkiä olis niin ihania tuttavuuksia, että ehkä se nyt ei stten ole kuitenkaan sen arvoista. Bannit olis soinnu ennemin tai myöhemmin, koska olen minä. Juu nou, moukka ja etenkin tylsyyspäissäni olisin kuitenkin palannut sille kaivolle, mistä sitä äksöniä tosiaan ihan joka kerta tulee ja ihan loputtomasti.

Minä menin sitten tosiaan pois ja se oli sitten siinä. Ei ollut mitään hajua mitä Tuksulassa puuhastellaan ja satunnaisesti joku doksi jostain tuli ja joku tiesi, että Tuksulan se tai tämä siitä oli sitten tiennyt. Oukkidoukki, sellasta se on, kaikki ne doksit jostain on peräisin ja lähes poikkeuksetta ne joka paikkaan päätyy. Sitten tuli se kohtalokas kerta, kun kuulin jostain Uber-akuutista tapahtumasta. Taisi olla joku keikka. No minä sitten pikkusen laiskana naputtelin suunilleen sen mitä kuulin. En nyt suoraan sanelusta, mutta ilman erityisia "tässä pari esimerkkiä, kylläpä on Tunkilla kova meno" henkisiä lisähöysteitä.

Jossain vaiheessa tieto tästä keikkapäivityksestä sitten kiri oikeiden ihmisten korviin ja kohta on joku kissamirrinen luukuttamassa kommenttiosioon kovalla tunteenpalolla, ilmeisen loukkaantuneena, että täähän on muuten Tuksulasta. Nyt oli tapahtunut se Näätäilyn ehkö huomiohuoraamistakin pahempi virkarikos. Olin kärähtänyt törkeästä kopipastorista. Kirjoitelmani oli kuulemma kuin suora kopio jostain Tuksulan exclusiivi spessu doksista. Oliko se kiihottunut pörröhäntä loukkaantunut, kun kopsasin hänen vaivalla ja suurella rakkaudella tuottaman keikkarapsan? Se ei koskaan selvinnyt, mutta elän yhä siinä kuvitelmassa, että kissamirrisen virkanimike oli ihan vaan Tuksulan käyttäjä ja nyt oltiin ihan puhtaasti Tuksulan ja isänmaan asialla.

No siitä tietenkin nousi sitten internet mittakaavassa omanlaisensa sketsi, kun tätä casea alettiin ihan antaumuksella käsittelemään Hymyssä ja tässä copypaste blogissaNI. Vielä tänäkään päivänä en tiedä mitä minä olin kopioinnut, pyysin kyllä, että joku laittaisi tulemaan sen alkuperäisen teoksen, mutta ei sitä ainakaan vielä ole kuulunut, eikä sillä nyt sinäänsä ihan kamalan suurta merkitystä olekaan. Joku lähti huolehtimaan Tuksulan immateriaalioikeuksista ja sitä me sitten kimpassa tehtiin. So not, ketä kiinnostaa.

Nyt sitten siihen varsinaiseen asiaan, tästä se lähtee kuulkaas.

Epäilen, että kaikki ei pääse tunnelmaan mukaan, mutta yritän parhaani mukaan saada lukijalle mahdollisen autenttisen kokemuksen. Autenttisen siis oman pääNI sisältä katsottuna. Lueskelin noita höpötyksiä ja ihan oikeasti tuli heti mieleen Rocky-saagasta tuttu Eye of the tiger. Siis se biisi nimenomaan siinä yhteydessä kuvaa tätä juttua mielestäni tosi hienosti. Eli ennen jatkoa, käännä volumet paheksuttavalle tasolle, Tigerit pauhaamaan ja sitten hurmoksen siivittämänä asiaan. Kolmatta kertaa.


Kuten jo kaikki varmaankin tietää, eilen oli se päivä, kun Jumalan suun kierros maan ympäri keräsi lisää vauhtia. Tunkki oli tapojensa mukaan tunkenu jonnekin kylään, perillepäästyään ollut jo valmiiksi kahden viinilasin humalassa ja käyttäyty lajilleen tyypillisesti. Jotain häsmäkkä jonkun kanssa ja sitten the mega skuuppi. Tunkki oksus verta. Kyllä vain, jo vuosia vegaanina ollut Tunkki vallan yllättäen suihkutteli verta, kunto oli reippaasti pakkasen puolella.

Tästä sitten tihkuin tieto jotain back channeleitä pitkin Hymyn foorumille, Tunkki in da lasaretti ja silleen. Nooooo, tovin kuluttua itsekin sain tiedotteen suoraan hälytyskeskuksesta ja tottahan huomiohuorasin sillä virtuaalista karismaa. Hymyyn meni niin, että heilahti:
klo 21:26
Joe Pasko 
Tuollaista rapsaa tuli inboxiin 
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/1473062_437787616321 683_1034563254_n.jpg 
Soitin takaisin häkeen ja sanoin: "Laitoin muuten myhyyn", Häken töykea virkailija totesi: "Hyvä, se on meinaa Tuksulasta". Otin asian välittömästi sen ansaitsemalla arvokkuudella vastaan ja muistin mitä viimeksi tapahtui, kun olin isojen poikien kairaamalla reiällä pilkillä. Välittömästi takaisin roskasakin keskuuteen ja lisää speksiä:
Edit: 

Jahas, ilmeisesti raportti on peräisin tai ainakin jossain vaiheessa kiertänyt Tuksulan kautta. Kohta on Copy right watch koputtelemassa ovea. Pakko sammuttaa valot, muuten menee kaikilta joulu pieleen. Pahoittelen mitä nöyrimin lipsahdusta, armahtakaa, älkää pistäkö köyhää bloggaajaa mankeliin.
...eye of the tigöööööö....

Noooooooo, hetki menee ja taas on inboxissa kuhinaa. Nyt on sitten kissamirrisen virkatoverit tietoisia. Traaginen tietovuoto on todellinen, Defcon 2.
21 minuuttia sitten - KireäVeluuri: jollain on tuplaidentiteetti.uskokaa pois.  
20 minuuttia sitten - Escortti: Eihän xe mulle kiukutellu  
20 minuuttia sitten - Hello Barbie: Hyvinkin on voinut joku ton kuvan laittaa Joelle vaikkei se taalla oliskaan.  
20 minuuttia sitten - jumalan kadotus: Voihan rähmä  
19 minuuttia sitten - middlefieldweasel vastasi viestiketjuun Arvailuja glamourelämän jatkosta.  
19 minuuttia sitten - hamraa tavis: Mun sähköpostin voi tulla ratsaamaan, ei ole lähetetty viestiä Joelle  
21 minuuttia sitten - KireäVeluuri: jollain on tuplaidentiteetti.uskokaa pois.  
20 minuuttia sitten - Escortti: Eihän xe mulle kiukutellu  
20 minuuttia sitten - Hello Barbie: Hyvinkin on voinut joku ton kuvan laittaa Joelle vaikkei se taalla oliskaan.  
20 minuuttia sitten - jumalan kadotus: Voihan rähmä  
19 minuuttia sitten - middlefieldweasel vastasi viestiketjuun Arvailuja glamourelämän jatkosta.  
19 minuuttia sitten - hamraa tavis: Mun sähköpostin voi tulla ratsaamaan, ei ole lähetetty viestiä Joelle 
Tämähän se sitten tietty puuttui siitä alkuperäisesta kopipastoristaNI Hymyn voorumilla, mutta kuuluu olennaisesti juoneen. Siis silleen vähän samalla tavalla kuin hyvä kitarariffi ennen kunnon sooloa
20 minuuttia sitten - ghoopo: Nyt kaikki varmaan ymmärtävät, miksi juttu oli niin anonyymisti kirjoitettu. Vaikka täällä Tuksulassa tiedämme, ketkä ovat olleet osallisina. 
...eye of the tigöööööö....

Noooo, tähän loppui sitten tuo juttu sillä erää. Siellä chätissä tosin puitiin tuo koko juttu just sen verran yksityiskohtasesti, että Juliakin olisi tajunnut missä se Tunkki on laattaa heittänyt, ja kuka siellä on käynyt soittelemassa ambulanssia. Siis ikään kuin käsikirjoitus sisältäen kuuroille tarkoitetun tekstityksen. Niin, siis siellä saman paikan chatissä, joka ikäänkuin huomattiin vuotavan, joka on se syy miksi juttu oli niin anonyymisti.

...eye of the tigöööööö....
jane_näätänen: Hymyn toimitus tonkii keskustelu palstoja uutisten läheiksi... :confused:
...
Barbi Turaatti: elvytys tehtiin ambulanssimiesten toimesta
Barbi Turaatti: paikan päällä
Barbi Turaatti: kestosta ei tietoa
Hello Barbie: Taalla tai naamiksessa ei ole puhuttu ainakaan laakkeista.
Barbi Turaatti: jos olisivat ollet chatissa, olisi faktat kunnossa. Nyt ei ole.
...
 ghoopo: Hymyn meiltä kopsatun uutisen on Harha sinne ujuttant ja nyt itkee, kun mainittiin vain Nurmijärvi (virheellisesti) mutta ei Harhaa ollenkaan
...
Von Näätämö: Kantsii mennä hymylle, jos tahtoo lukea Tuksulan jutut pätkittyinä ja puolen tunnin viiveellä.
...
No siis sehän nyt on ihan selvää, että Lahtonen kyttää Tuksulaa. Mikäli oon oikein ymmärtänyt, niin sillähän karahti pitkä avioliitto (jonkun esikoistyttären kanssa), kun eihän se kerennyt huolehtimaan parisuhteestaan.

....eye of the tigööööö......

Nyt aletaankin pääsemään siihen kohtaan, kun ihan oikeasti joutuu vähän miettimään omia tuntemuksiaan. Ollaan meinaa asian todellisessa kovassa ytimessä. Ne lähteet ja se ammattietiikka, ei se ole liikaa vaadittu.
ghoopo: Mutta me täällä aina kerrotaan lähde. Ei muakaan potuttaisi, jos meidän skuuppi kerrotaan, mutta sanotaan että tieto on Tuksulasta. Taitaa olla mulla tätä vanhaa ammattiroolia päällä. Kun pitää aina peltä Korkeimman sanan neuvostoa.
...
 Von Näätämö: Ghoopo, juuri näin. Ei se ole liikaa vaadittu.
EYE OF THE TIGÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!

Hetki menee, Tru näädät jauhaa chatissä ja ihan mutkan takaa päädytään taas olennaiseen. Siis minuun tietenkin. Aaaaah, sweeet huomio, I'm the man!
soininens: Onks Pasko jotenkin toiminu väärin vai mistä on kyse?
Hello Barbie: Ei ole, jos on oikeesti saanut spostilla vaan tuon tekstin. Pari taalla otti kipinaa Paskolle joskus aiemmin.. :rolleyes:
soininens: TÄH?
Hello Kitty: On hyvä et tuossa uusimmassa kuvassa on vesileima. Eivät ainakaan voi väittää et juttu on vaan "jossain välissä tuksulan kautta kierrätetty"

KariSima: saoininens, Pasko sai tänäisen Tuksuviestin kait kiertotietä tiewtämättä alkuperäisen lähteen oilleen Tuksula. Mutta sitten Pasko lähti ruotimaan perinpohjaisesti Tuksulakulttuuria Myhyn sivuilla ( ja ihan osin asiasta ;) )
Aikaisemmin puhuin siitä kaivosta, josta voi ammentaa ikuisesti and here it comes. Let me introduce Von Näätämö to aaaal te piippol, clap dem hands ja stendarit ylös... the eye of the tigeeeeer
Von Näätämö: Mitä Pasko Tuksulasta tietää, jos on ollut täällä muutaman minuutin vuosi sitten, niinkuin sanoo?
Hello Barbie: Ma muistan kun pasko sillon kavi taalla, aika ruman vastaanoton sai.
Hello Kitty: Muutenkin se, et marssii uudelle foorumille kuin kotiinsa eikä viitsi edes katsella ympärilleen ennen omaa showta. Noloa.
Siis todellakin. Kelatkaa nyt hetki tätä juttua. Se jannu vaan kirjautu MEIDÄN foorumille. Ei mitään hajua salaisesta kättelystä, ei kumartanu kohti Takilatietä, ei irronnu elämänstooria kolmella rivillä. Itseäni vituttaa just kaikkein eniten sellaset tyypit, jotka tosta vaan tulee mun huudeille ja välittömästi tietää, että toi jannu ei imuroi edes omassa himassaan. Pakko sanoa, että noloahan se on ja oikeestaa kun tätä touhua katselee laajemin, niin aikalailla kyllä tossakin armahdettiin. Itse olisin piiskanu sen verran, kun asiaan kuuluu.
Hello Barbie: No jaa, marssi ja marssi, tuli tanne pyorimaan ja kertoi chatissa etta oli aloittanut bloginsa.
Hello Barbie: Ihme myllakan aloitti jotkut siita.
Älkää huolestuko, toveri Näätämö vasta lämppää konetta, tässä meinaan on sellanen oman elämänsä Anssi Kela, että ei ihan heti lopu lyriikoista sanoma kesken, taustalla tietty Hello Kitty, aavistuksen pakarat kireenä
Von Näätämö: HB, toistuvasti.
Hello Kitty: Ja pari kertaa kiellon päälle.
Nyt en kyllä tiedä miten toi on tapahtunut Von Näätämön ja Hello Pakaroiden päässä. Menikö se nyt jo niin, että mä tulin sinne ihan Romaanina ja aloin paukuttelee kovaa doksia blogistani. Sit liittokansleri Näätämö tarttu härkää sarvista, mutta meikä se vaan jankuttamalla jankutti, mutku mutku se mun blogi, siis se blogi, etteks te vois huomata mun blogii, I need them visitors, gimme some loov? No what ever, pakkohan tän on olla suunilleen tolleen, kun kerran niin sanotaan.
Hello Barbie: Heti ekan jalkeen sillon alko joku jo huutelemaan paskovlle 
Von Näätämö: Siihen nähden, että Paskon erikoisalaa on nimenomaan **ttuilu, se otti aika helposti nokkiinsa mun mielestäni. 
EYE OF THE TIGÖÖÖÖÖÖ....

Rakas Von Näätämö, enhän minä suinkaan nokkiini ottanut. Sinä näet olit ja olet yhä vain edelleenkin se instant love connection, minkä tunsin sisimässäni. My one and only. Juu nou, se tyyppi, jota olisin hämärinä iltoina odotellut linjoille, että olis ees joku, joka ei luovuta, ei hiljene, jolla riittää asiaa ja kärsivällisyyttä kuunella. Juuri se yksi, jonka jokainen ihminen tarvitsee elämäntuskaansa jakamaan. Meikän suasikki feivöritti Von Näätämö nostattaa tunnelmaa, mutta ei se kakkoskitaristi Hello Pakarakaan huono ole, siis ollenkaan
Hello Kitty: Se "miten voin poistaa tunnukseni" ja sen jälkeinen jatkuva narina on ollut lähes tukiaistasoista marttyyriutta.


Nice, BOOOOOOM, IN YOUR FACE.

Pikkusen joutuu selaamaan kännykän kolmea yhteystietoa ja nyt mä sitten mietin, että kuka vuotaa Kittylle pakkomielteestäni. Äiti se ei ainakaan ole... hmm hmm hmmmmmm
Hello Barbie: No eikos se taannoinen narinakin lahtenyt ihan parin Tuksulan jasenen puolelta.
Hello Barbie: Kun jotkut 'antoi vahan palautetta...'
Von Näätämö: Mä olen kyllä nukkunut ihan hyvin yöni, ja lueskellut Paskon blogiakin sittemmin, kun sinne tuli luettavaa.
...
 Von Näätämö: SIITÄ ON &%"# VUOSI! :D :D :D
Hello Barbie: Taas on taallakin puurot ja vellit sekaisin jengilla. Katon just tota Paskon hymyyn postaamaa linkkia, ja se on tosiaan kiertanyt kapakan kautta sille. Siis joku laittanut ilmeisesti vaan linkin tuohon kuvaan.
IT'S THE EYE OF THE TIGER!

Ei siihen montaa tuntia mennyt. Lopulta joku tosiaan tajusi, että FC:stähän se oli. Nyt samantien hakemusta sisään, huhujen mukaan CSI Takilatiellä olisi tutkijan paikka vapaana.

Noooooooh, voisi ajatella, että tämä oli tässä. Siis niinkuin, että se vitsi olisi ohi. Onneksi ei, sillä Tuksulan chatissä Barbi turaatti räjäyttää pankin. Harmittaa, että käytin jo isoimman fontin tuohon edelliseen EYE OF THE TIGERIIN, mutta kyllähän tää tietyllä tavalla ansaitsis ihan oman rumpusoolon. Nyt puhuu meinaa Tuksulan El Hefe:
 Barbi Turaatti: Pasko haluaa olla Tuksu-krääsän kunkku ja sitä riepoo Tuksulan suosio ja laatu
Jotenkin tulee hyvä mieli kaikesta tästä. Jos ei olis pieni riski, että menee vittuiluna, niin ehdottasin, että järjestetään miitti. Sinne tulee Kapakan porukasta modet, Barbi, Tutkivat ja tietty minä. Sit jaetaan ihan rehdisti Tunkki. En tietenkään tarkoita, että mulla olis mitenkään automaattisesti oikeus ensimäinen valintaan, mutta jos ei muilla ole mitään sitä vastaan, niin minä haluaisin yksinoikeuden kaikkiin Tunkkistooreihin, jossa käsitellään tai mainitaan "Pastorin edessä sanoit tahdon", soikiomekko, yrjötään (tavallista oksua, verityrskyt sitten tietty erikseen) ja kaikki varmaan on samaa mieltä, että "isäni on täysin samaa mieltä" on meikän lanseeraama, eli se pitäs kyllä ottaa pois pöydältä ihan automatik.

Mulla kun ei pienenä ollut Leegoja, kavereista puhumattakaan, niin oon tottunut visualisoimaan vähän laajemmat jutut päässäni. Tykkään jotenkin ajatella, että Von näätämö on just se tyyppi, joka hurauttaa Shellin pihaan (metalli)mustalla ysitonnisella Saabilla. Basso kuuluu jo liikenneympyrältä, se Biltemasta haettu 12" jauhaa kontissa ja irtolaatikossa tietty, kun faija käyttää sitä päivisin duunimatkoihin . Sitäpaitti se kuuntelee muutenkin vaan iskelmää. No, Vonski parkkeeraa tietty siihen mittareille, vaikka se ei aiokaan tankata ja sehän on ihan ok, koska Näätämö on kantis.

Vonski ei heti nouse autosta, tietenkään, turbon pitää antaa jäähtyä, sitä paitsi Haddawayn what is love pitää kuunnella loppuun. Kyl jengi jaksaa odotta. Näätämö nousee autosta, kattoo vähän pilottimallisten raybanien yli parkkikselle ja silleen coolisti nyökkää jengille. Kyl ne tietää mitä se tarkottaa. Näätämö hakee punasen mallun tiskiltä ja heittää jonkun kovan onelinerin tiskin Merjalle, kahvit se saa kaupanpäälle.

Shellin liukuovet aukeaa ja Näätämö tallustaa korostetun hitaasti kohti parkkipaikkaa. Siellä se Hello Kitty esittelee innokaana mutsin Yariksen 16" vanteita, jengi tykkää, ne sopii siihen. Näätämö kuuntelee, se ei kommentoi. Se säästelee. Se tietää, että ajoituksesta se on kiinni. Tulee hiljaista ja sitten näätämö toteaa. Rauhallisesti. Ite olisin ottanu seittemäntoistatuumaset ja kävelee Saabilleen taakseen katsomatta.

Barbiturattia en tohdi edes miettiä, tiedä mitä siitäkin seurais. Kummiski Tuksulan kovin tyyppi. Sillä on väkisinkin kontakteja alamaailmaan.

Tästähän meidän onkin hyvä jatkaa tätä noloa yhteiseloa. Minä koitan "Henkkana muiden yläpuolella" tulla toimeen pikkusen kakkosluokkasten doksieni varassa, Hymyn pellet raapii pätkittynä Tuksulasta putoilevat muruset ja Suoli24:n alapäähuumorin erikoismiehet saa jatkaa sitä muituiluaan ihan rauhassa.

Hyvää joulua vaan kaikille tasapuolisesti. Mailia saa laittaa jos kirjoituksessani on luvatta käytetty Tuksulan dokseja. Lupaan toimia välittömästi.